Vuoden auto

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
European Car of the Year -logo

Vuoden auto (European Car of the Year) on kansainvälinen palkinto, jonka voittajaksi valitaan yksi kaikkien Euroopan markkinoilla olevien uusien autojen joukosta. Automalli määritetään uudeksi kun sitä on saatavilla ainakin viidestä Euroopan maasta ja odotettu myyntimäärä vähintään 5.000 kpl kilpailuvuonna. Kunkin vuoden voittaja julkistetaan tammikuussa.

Kilpailun organisoi Euroopan seitsemässä suurimmassa autojulkaisussa työskentelevät vapaaehtoiset henkilöt. Lehdet ovat Auto (Italia), Autocar (Iso-Britannia), Autopista (Espanja), Autovisie (Hollanti), L'Automobile Magazine (Ranska), Stern (Saksa) ja Vi Bilägare (Ruotsi). Itse raati koostui esim. vuonna 2006 58 jäsenestä, jotka tulivat 22 Euroopan maasta. Myös vuonna 2007 kokoonpano on sama. Edustajien määrä per maa on valittu suhteessa maan automarkkinoiden kokoon ja autotuotannon määrään. Valitsijamedioiden kotimaista ovat brittiläiset, italialaiset, ranskalaiset ja saksalaiset saaneet Vuoden auto -tittelin vähintään yhden kerran.

Valintaan vaikuttavat mm. seuraavat seikat: muotoilu, turvallisuus, taloudellisuus, ajettavuus, suorituskyky, käytännöllisyys, ympäristövaatimukset ja hinta. Myös tekniset innovaatiot ja hinta-laatusuhde ovat erikoisen tärkeässä roolissa.

Vuoden autot kautta aikojen[muokkaa]

Vuosi 1. Pist. 2. Pist. 3. Pist.
1964 Rover P6 76 Mercedes 600 64 Hillman Imp 31
1965 Austin 1800 78 Autobianchi Primula 51 Ford Mustang 18
1966 Renault 16 98 Rolls-Royce Silver Shadow 81 Oldsmobile Toronado 59
1967 Fiat 124 144 BMW 1600 69 Jensen FF 61
1968 NSU Ro80 197 Fiat 125 133 Simca 1100 94
1969 Peugeot 504 119 BMW 2500/2800 77 Alfa Romeo 1750 76
1970 Fiat 128 235 Autobianchi A 112 96 Renault 12 79
1971 Citroën GS 233 Volkswagen K 70 121 Citroën SM 105
1972 Fiat 127 239 Renault 15/17 107 Mercedes 350 SL 96
1973 Audi 80 114 Renault 5 109 Alfa Romeo Alfetta 95
1974 Mercedes 450 115 Fiat X1/999 Honda Civic 90
1975 Citroën CX 229 Volkswagen Golf 164 Audi 50 136
1976 Simca 1307-1308 192 BMW 3-sarja 144 Renault 30 TS 107
1977 Rover SD1 157 Audi 100 138 Ford Fiesta 135
1978 Porsche 928 261 BMW 7-sarja 231 Ford Granada 203
1979 Simca Horizon 251 Fiat Ritmo 239 Audi 80 181
1980 Lancia Delta 369 Opel Kadett 301 Peugeot 505 199
1981 Ford Escort 326 Fiat Panda 308 Austin Metro 255
1982 Renault 9 335 Opel Ascona 304 Volkswagen Polo 252
1983 Audi 100 410 Ford Sierra 386 Volvo 760 157
1984 Fiat Uno 346 Peugeot 205 325 Volkswagen Golf 156
1985 Opel Kadett 326 Renault 25 261 Lancia Thema 191
1986 Ford Scorpio 337 Lancia Y10 291 Mercedes-Benz E-sarja 273
1987 Opel Omega 275 Audi 80 238 BMW 7-sarja 175
1988 Peugeot 405 464 Citroën AX 252 Honda Prelude 234
1989 Fiat Tipo 356 Opel Vectra 261 Volkswagen Passat 194
1990 Citroën XM 390 Mercedes-Benz SL 215 Ford Fiesta 214
1991 Renault Clio 312 Nissan Primera 258 Opel Calibra 183
1992 Volkswagen Golf 276 Opel Astra 231 Citroën ZX 213
1993 Nissan Micra 338 Fiat Cinquecento 304 Renault Safrane 244
1994 Ford Mondeo 290 Citroën Xantia 264 Mercedes-Benz C-sarja 192
1995 Fiat Punto 370 Volkswagen Polo 292 Opel Omega 272
1996 Fiat Bravo 378 Peugeot 406 363 Audi A4 246
1997 Renault Mégane Scénic 405 Ford Ka 293 Volkswagen Passat 248
1998 Alfa Romeo 156 454 Volkswagen Golf 266 Audi A6 265
1999 Ford Focus 444 Opel Astra 269 Peugeot 206 248
2000 Toyota Yaris 344 Fiat Multipla 325 Opel Zafira 265
2001 Alfa Romeo 147 238 Ford Mondeo 237 Toyota Prius 229
2002 Peugeot 307 286 Renault Laguna II 244 Fiat Stilo 243
2003 Renault Mégane II 322 Mazda6 302 Citroën C3 214
2004 Fiat Panda 281 Mazda3 241 Volkswagen Golf mk5 241
2005 Toyota Prius 406 Citroën C4 I 267 Ford Focus mk2 228
2006 Renault Clio 256 Volkswagen Passat 251 Alfa Romeo 159 212
2007 Ford S-Max 235 Opel Corsa 233 Citroën C4 Picasso 222
2008 Fiat 500 385 Mazda2 mk2 325 Ford Mondeo mk4 202
2009 Opel Insignia 321 Ford Fiesta 320 Volkswagen Golf 223
2010 Volkswagen Polo mk5 347 Toyota iQ 337 Opel Astra 221
2011 Nissan Leaf 258 Alfa Romeo Giulietta 248 Opel Meriva 244
2012 Chevrolet Volt/Opel Ampera 330 Volkswagen up! 281 Ford Focus 256
2013 Volkswagen Golf 414 Toyota GT-86/Subaru BRZ 202 Volvo V40 189
2014 Peugeot 308 307 BMW i3 223 Tesla Model S 216
2015 Volkswagen Passat 340 Citroën C4 Cactus 248 Mercedes-Benz C-sarja 221
2016 Opel Astra 312 Volvo XC90 294 Mazda MX-5 202
2017 Peugeot 3008 319 Alfa Romeo Giulia 296 Mercedes-Benz E-sarja 197
2018 Volvo XC40 325 Seat Ibiza 242 BMW 5-sarja 226
2019 Jaguar I-Pace 250 Alpine A110 250 Kia Ceed 247
2020 Peugeot 208 281 Tesla Model 3 242 Porsche Taycan 222
2021 Toyota Yaris 266 Fiat 500 240 Cupra Formentor 239
2022 Kia EV6 279 Renault Mégane E-Tech Electric 265 Hyundai Ioniq 5 261
2023 Jeep Avenger 328 Volkswagen ID. Buzz 241 Nissan Ariya 211
2024 Renault Scenic E-Tech 329 BMW 5-sarja 308 Peugeot 3008 197

Ulkoinen linkki[muokkaa]

linkkejä valitsijamedioihin[muokkaa]



Lähde[muokkaa]