Horch AG

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Horch AG
Horch-merkin logo.png
Yrityksen perustusmaa Zwickau, Saksi, Flag of Germany.svg.png Saksa
Tuotannon aloitus 1904
Yhtiön kohtalo Liitetty osaksi Auto Union AG:tä v. 1932
Avainhenkilöt August Horch, perustaja

Horch oli vuosina 1904 - 1940 sekä 1948 - 1958 valmistettu automerkki. Ensimmäisenä autoja kyseisellä nimellä valmisti vuonna 1904 länsi-saksilaiseen Zwickaun kaupunkiin perustettu August Horch & Cie. Motorwagenwerke AG -niminen yhtiö.

Yhtiön ja merkin historia[muokkaa]

Alkuvuodet[muokkaa]

Insinöörin tutkintoa keski-saksilaisessa Mittweidan yliopistossa (Technikum Mittweida) suorittanut August Horch (1868 – 1951), suoritti opintoihinsa kuuluvan metallinkäsittelyn jakson, työskentelemällä vuosina 1888 - 1890 mannheimilaisen Benz & Cie. -yhtiön palveluksessa. Vuonna 1899 hän perusti liikemies Salli Herzin kanssa Kölnin esikaupunki Ehrenfeldiin, entisiin hevostallin tiloihin, Benz-Motorwagenien huoltoihin erikoistuneen A. Horch & Cie. -nimisen yhtiön. Vuonna 1901 hän esitteli ensimmäisen itse kehittämänsä automobiilin. Niiden laajamuotoisempi valmistus oli mahdotonta sekä tilan- että pääoman puutteen vuoksi.

Saksin Plauenista kotoisin olleen liikemies Moritz Bauerin rahoituksen avulla Horch siirsi vuonna 1902 yhtiönsä toiminnan Kölnistä saksilaiseen Reichenbach im Vogtlandin kaupunkiin. Pian Horchille kävi kuitenkin selväksi, että edelleen huonossa jamassa olleen rahoituksen takia hänen oli mahdoton laajentaa toimintaansa kyseisessä kaupungissa. Vuonna 1903 hänen onnistui saada rahoittajakseen liikemiesryhmä, jonka toimesta yhtiön toiminta siirrettiin Zwickaun kaupunkiin. Toukokuussa 1904 autojen valmistusta varten perustettiin August Horch & Cie. Motorwagenwerke AG -niminen yhtiö.

Vuonna 1906 Horchin valmistamalla autolla otettiin voitto 1700 km:n mittaisessa Herkomer-Konkurrenz -autokilpailussa. Horchin autojen tunnuksenomaisiksi piirteiksi alettiin mieltää hyvä laatu, ylellisyys ja edistyksellinen tekniikka.

Audin perustaminen[muokkaa]

Erimielisyydet August Horchin ja Horch AG:n johtokunnan välillä johtivat siihen, että August Horch lähti perustamastaan yhtiöstä. Hän hankki taaksensa uusia rahoittajia ja perusti heinäkuussa 1909 Zwickaun kaupunkiin August Horch Automobilwerke GmbH -nimisen yhtiön. Tämä johti oikeudenkäyntiin nimen Horch käyttöoikeudesta hänen alkuperäisen yhtiönsä kanssa. Nimikiista ratkesi August Horchin muuttaessa, huhtikuussa 1910, yhtiönsä nimeksi Audi Automobilwerke GmbH Zwickau. Yhtiön ja sen valmistaman automerkin nimi on juonnettu nimestä Horch, joka saksankielessä verbinä horchen tarkoittaa suomeksi kuunnella; latinaksi sama sana on audi. Vuonna 1915 yhtiömuoto muuttui ja samalla nimeksi vaihtui Audiwerke AG Zwickau.

I maailmansota[muokkaa]

Vuosina 1914 - 1918 Horch AG valmisti Keisarillisen Saksan armeijalle kuorma-autoja. August Horch taasen osallistui Saksan raskaiden panssarivaunujen suunnitteluun ja valmistukseen.

Auto Union -fuusio[muokkaa]

Vuonna 1918 August Horchin alkuperäinen yritys muutti yhtiömuotonsa ja samalla sen nimi muuttui muotoon Horchwerke AG Zwickau. 1920-luvun ensi vuosina, berliiniläinen moottoritehdas Argus Motoren Gesellschaft ostaa Horchwerken osake-enemmistön. Vuodesta 1923 lähtien päävastuu Horchin mallien suunnittelussa on Argusin pääinsinööri Paul Daimlerilla. Vuonna 1926 esitellään hänen käsialaansa edustava Horch 12/60 PS (Typ 303) – ensimmäinen saksalainen, sarjavalmisteinen kahdeksansylinterisellä moottorilla varustettu auto. Vuodesta 1925 lähtien Horchwerken tuotanto oli n. 1300 autoa vuodessa. Paul Daimlerin palattua vuonna 1928 takaisin Argusille, hänen paikkansa Horchin pääsuunnittelijana otti syksyllä 1929 insinööri Fritz Fiedler.

Saksilaisen Staatsbankin ajama fuusiosuunnitelma toteutui kesäkuussa 1932, kun Horch, Audi, DKW ja Wanderer-Werke AG:n autoteollisuus muodostivat Auto-Union Sächsischer Motorfahrzeugfabriken AG -nimisen yhtiön, jonka pääkonttori sijaitsi Saksin Zschopaussa (vuodesta 1936 Chemnitzissä). Vuonna 1932 Horchin markkinaosuus Saksassa myydyistä, yli 4,2 litran moottorilla varustettujen autojen markkinoista, oli noin 44 %.

Auto Union -sateenvarjon alla kaikki neljä merkkiä jatkoivat ositain itsenäistä elämäänsä, aivan kuten yhtiön tunnuksen neljä limittäistä rengasta symboloivat. Horch oli emoyhtiön sisäisessä hierarkiassa luksusautoja valmistava merkki ja 1930-luvulla se piti tässä luokassa Saksan markkinoista hallussaan yli 50 %:n osuutta. Horchin kilpatoiminnan perinteitä jatkoivat vuosien 1934 - 1939 kehitetyt Auto-Union GP (Typ A - D) -mallit, jotka nousivat kilparadoilla legendaariseen maineeseen.

1931–1939[muokkaa]

Fiedler suunnitteli syksyllä 1931 Pariisissa esitellyn, kaksitoistasylinterisen Horch 12/Horch 670 -mallin. Horch 12:n V12 oli 60° sivuventtiilikone, sylinterin mitat ovat 80 × 100 mm. 6021 cm³ V12-moottorin suurin teho on 88 kW /3200 r/min (DIN, 120 hv). Valmistusmääräksi jäi vain 80 kappaletta 1934 mennessä, jolloin valmistus lopetettiin.

Horch valmisti sen jälkeen isoja R8-moottorisia 400-, 500- ja 700-malleja (numero 600 oli varattu V12-mallille). Fritz Fiedler erosi yrityksestä pian Auto Unionin syntymän jälkeen, hänen tilalleen tuli Werner Strobel. Strobel suunnitteli 3-litran 66° V8-sivuventtiilimoottorin, joka oli Saksan ensimmäinen sarjavalmisteinen V8-moottori. Malli oli Horch 830, teholtaan 51,5 kW (70 hv) /3400.

1935 tehdas esitteli uudet 850- ja 950-mallit, joissa oli 5-litran R8-moottori. Niiden teho oli aluksi 73,5 kW /3400, 1937 88 kW /3600. 1937 tehdas esitteli uuden 930-mallin, jossa oli V8-moottori ja suurimmillaan 3,8-litran iskutilavuus. V8-moottoriset mallit kävivät kaupaksi paremmin kuin kalliimmat R8-moottoriset mallit. 1938 mallistossa oli V8-moottoriset 830- ja 930-mallit (3,5 ja 3,8 litraa) sekä kolme R8-mallia, 853, 855 ja 931-mallit.

1939 Berliinin autonäyttelyssä Horch-tehdas esitteli neliovisen Horch 930-mallin. Saksan edustusautomarkkinoilla Horch ei ollut yhtä arvostettu merkki kuin Mercedes-Benz.

II maailmansota[muokkaa]

Auto Union oli II maailmansodan aikana eräs Saksan Wehrmachtin autokaluston päätoimittajista. Horchin osuus tästä tuotannosta oli Raskaan henkilöauton (s.E.Pkw) (Horch 108), Keskiraskaan henkilöauton (m.E.Pkw) (Horch 901) sekä puolitela-auto Sd.Kfz. 11:n valmistaminen. Kaikki siviilituotanto lopetettiin maaliskuussa 1940.

Sodan jälkeen[muokkaa]

Toisen maailmansodan loppuvaiheessa RAF ja USAF pommittivat Zwickaun kaupunkia. Myös Horchin tehtaat kärsivät vakavia vaurioita ja valloittajien käymässä rajanvedossa ne jäivät Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle. Kommunistien järjestämän "kansanäänestyksen" tuloksena Horchwerke kansallistettiin ja se aloitti sodanjälkeisen toimintansa nimellä nimellä VEB HORCH Kraftfahrzeug- und Motorenwerke Zwickau. Yhtiön ensimmäisiin tuotteisiin kuului H3 -kuorma-auto (Horch 3 Tonnen), joka perustui vuonna 1941 Wandererin tehtailla tuotantoon tulleeseen Lkw AU 1500 -malliin, jonka valmistus aloitettiin vuonna 1947. Vuonna 1948 Horch-tehtaalla aloitettiin traktori Typ RS01:n valmistus, kyseinen traktori pohjautui Fahrzeug- und Motoren-Werke GmbH:n (FAMO) 1930-luvulla tuottamaan malliin. Vuonna 1954 tuotantoon otettiin uusi kuorma-automalli IFA H3A, joka korvasi vanhan H3:n. Vuonna 1954 Horchin suunnittelema sarjatuotantomalli Sachsenring P240 edusti, alle kymmenen vuotta sodan päättymisen jälkeen, saksalaisen autonrakennustaidon ja teknisen osaamisen parhaimmistoa. Helmikuussa 1957 yhtiön uudeksi nimeksi tuli VEB Sachsenring Kraftfahrzeug- und Motorenwerke Zwickau, koska vuonna 1949 Auto Unionin länsivalloittajien puolelle jääneistä osista uudelleen muodostettu Auto Union GmbH oli oikeusteitse vaatinut "Horch"-nimen käytön kieltämistä Zwickaussa valmistettujen autojen yhteydessä.

Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (Sozialistische Einheitspartei Deutschlands, SED) antaman päätöksen mukaisesti VEB Automobilwerk Zwickau (AWZ) (entinen Audi) ja VEB Sachsenring Kraftfahrzeug- und Motorenwerke Zwickau (entinen Horh) yhdistettiin 1. toukokuuta 1958 ja niistä muodostettiin VEB Sachsenring Automobilwerke Zwickau. Samassa yhteydessä Horchin viimeisen oman automallin, Sachsenring P240:n keulamerkki vaihtui perinteisestä kruunatusta H-kirjaimesta tyyliteltyyn S-kirjaimeen.("S" niinkuin "Sachsenring"). Näin oli jälleen kerran kaksi August Horchin perustamaa yhtiötä liitetty yhteen. Uuden yhtiön tuotteena oli Trabant, Itä-Saksan merkittävimmäksi henkilöautoksi nouseva merkki.

Nykyisin osa entisistä Zwickaun Audi-tehtaista toimii August-Horch-Museum -automuseona. Horchin kruunattu H on rekisteröity tavaramerkki, jonka oikeudet omistaa Volkswagen AG. Kuitenkin Daimler-Benz AG, joka vuosina 1958 - 1966 oli Auto Unionin omistaja, on estänyt Volkswagen AG:ltä Horch-merkin käytön.

Henkilöautomallit[muokkaa]

Malli Valmistusaika Moottori Iskutilavuus Teho Huippunopeus
4–15 PS 1900–1903 R2 2,9–3,7 kW 60 km/h
10–16 PS 1902–1904 R2 7,4–8,8 kW 62 km/h
22–30 PS 1903 4 2725 cm³ 16,2–18,4 kW
14–20 PS 1905–1910 R4 2270 cm³ 10,3–12,5 kW
18/25 PS 1904–1909 R4 2725 cm³ 16,2 kW
23/50 PS 1905–1910 R4 5800 cm³ 29 kW 100 km/h
26/65 PS 1907–1910 R6 7800 cm³ 44 kW 120 km/h
25/60 PS 1909–1914 R4 6395 cm³ 40 kW 110 km/h
10/30 PS 1910–1911 R4 2660 cm³ 18,4 kW
K (12/30 PS) 1910–1911 R4 3177 cm³ 20,6 kW 75 km/h
15/30 PS 1910–1914 R4 2608 cm³ 22 kW 80 km/h
H (17/45 PS) 1910–1919 R4 4240 cm³ 33 kW
6/18 PS 1911–1920 R4 1588 cm³ 13,2 kW
8/24 PS 1911–1922 R4 2080 cm³ 17,6 kW 70 km/h
O (14/40 PS) 1912–1922 R4 3560 cm³ 29 kW 90 km/h
Pony (5/14 PS) 1914 R4 1300 cm³ 11 kW
25/60 PS 1914–1920 R4 6395 cm³ 44 kW 110 km/h
18/50 PS 1914–1922 R4 4710 cm³ 40 kW (55 hv) 100 km/h
S (33/80 PS) 1914–1922 R4 8494 cm³ 59 kW
10 M 20 (10/35 PS) 1922–1924 R4 2612 cm³ 25,7 kW 80 km/h
10 M 25 (10/50 PS) 1924–1926 R4 2612 cm³ 37 kW 95 km/h
8 Typ 303/304 (12/60 PS) 1926–1927 R8 3132 cm³ 44 kW 100 km/h
8 Typ 305/306 (13/65 PS) 1927–1928 R8 3378 cm³ 48 kW 100 km/h
8 Typ 350/375/400/405 (16/80 PS) 1928–1931 R8 3950 cm³ 59 kW 100 km/h
8 3 Liter Typ 430 1931–1932 R8 3009–3137 cm³ 48 kW (65 hv) 100 km/h
8 4 Liter Typ 410/440/710 1931–1933 R8 4014 cm³ 59 kW (80 hv) 100–110 km/h
8 4,5 Liter Typ 420/450/470/720/750/750B 1931–1935 R8 4517 cm³ 66 kW (90 hv) 115 km/h
8 5 Liter Typ 480/500/500A/500B/780/780B 1931–1935 R8 4944 cm³ 74 kW (100 hv) 120–125 km/h
12 6 Liter Typ 600/670 1931–1934 V12 6021 cm³ 88 kW (120 hv) 130–140 km/h
830 1933–1934 V8 3004 cm³ 51 kW (70 hv) 110–115 km/h
830B 1935 V8 3250 cm³ 51 kW (70 hv) 115 km/h
830Bk/830BL 1935–1936 V8 3517 cm³ 55 kW (75 hv) 115–120 km/h
850/850 Sport 1935–1937 R8 4944 cm³ 74 kW (100 hv) 125–130 km/h
830BL/930V 1937–1938 V8 3517 cm³ 60 kW (82 hv) 120–125 km/h
830BL/930V 1938–1940 V8 3823 cm³ 67,6 kW (92 hv) 125–130 km/h
851/853/853A/855/951/951A 1937–1940 R8 4944 cm³ 74 kW (100 hv) 125–140 km/h

Aiheesta muualla[muokkaa]

Horch-videoita

Lähteet[muokkaa]


Saksan keisarikunnan lippu.png Saksalaiset automerkit vuoteen 1918

Aachener | AAG | ABAM | Adler | Aegir | AGA | Alliance | Allright | Altmann | AMG | Andreas | Anker | Ansbach | Apollo | Argus | Asdomobil | Äskulap | Attila | Audi | Autognom | Beckmann | B.E.F. | Behr | Benz | Berger | Bergmann-Metallurgique | Berolina | Blitz | Boes | Brandt | Braun | Brennabor | Bugatti | C. Benz Söhne | Chatel-Jeannin | Cito | Cloumobil | Colibri | Corona | COS | Coswiga | Cudell | Cyklon | Daimler | De Dietrich | Deka | Dessauer | Dessavia | Deutschland | Deutz | Dixi | Dreyhaupt | Ducommun | Dürkopp | Dux | Dynamobil | EBM | Ehrhardt | Einrad | Ekamobil | Electra | Elite | Engelhardt | Erdmann | Excelsior | Express | FAF | Fafnir | Falke | Favorit | F.E.G. | Feldmann | Fiedler | Fischer (1902–1905) | Fischer (1912–1913) | Flocken | Foth | Fulgura | Fulmina | Gaggenau | Geha | Göricke | Gottschalk | Hagen | Hammonia | Hansa | Hansa-Lloyd | Hartmann | Heilbronn | Heinle & Wegelin | Helios | Hentschel | Hermes-Simplex | Hexe | Hille | Horch | Hüttis & Hardebeck | Immermobil | Imperator | Kämper | KAW | Kayser | Kempten | KEW | Kliemt | Klingenberg | Kölner Motorwagen | Komnick | Kondor | Kriéger | Krupkar | Kruse | Kühlstein | Lerche | Liliput | Lloyd | Loreley | Loutzky | LUC | Lueders | Lutzmann | Lux | MAF | Magdeburger | Magnet | Mars | Martinot et Galland | Mathis | Maurer-Union | Maxwerke | Mayer | Mercedes | Meyrel | Miele | MMB | Mono | MWD | Nacke | N.A.G. | NAIG | N.A.W. | Neuss | Noris | NSU | Opel | Orient Express | Oryx | Panther | Pasing | Patria | Pekrun | Pflüger | Phänomen | Planet | Pluto | Podeus | Polyphon | Presto | Priamus | Primus | Progress | Protos | Rabe-Mobil | RAW | Record | Regent | Reissig | Rex-Simplex | Ruppe | SAF | SAG | Scheele | Scheibler | Schilling | Schuckert | Schulz | Schwenke | Seidel & Naumann | Sekurus | Siegel | Siegfried | Siemens-Schuckert | Simson | Solidor | Sperber | Standard | Stella | Steudel | Stoewer | Sun | Superior | Taifun | Taunus | Tempelhof | Thüringer Motorwagenfabrik | Tippmann | Tourist | Treskow | Triomobil | Ulmann | Ultramobile | Urbanus | Utermöhle | VCS | Velomobil | Vesuv | Victoria | Vindelica | Vogtland | Vulkan | Wanderer | Weichelt | Weiss | Wenkelmobil | Wesen | Westfalia | Windhoff | Wunderlich | Zentralmobil

Flag of Germany.svg.png Saksan keisarikunnan lippu.png Saksan Valtakunnan Lippu 1935-1945.png Saksalaiset automerkit vuodesta 1919 vuoteen 1945

A.A.A. | ABC | Adler | AGA | Alan | Alfi (1922–1925) | Alfi (1927–1928) | AMBAG | Amor | Anker | Apollo | Argeo | Arimofa | Atlantic | Audi | Auto-Ell | Badenia | Baer | B.A.W. | BEB | Beckmann | Benz | Bergmann | Bergo | B.F. | Biene | Bleichert | BMW | Bob | Borcharding | Borgward | Bravo | Brennabor | Bufag | Bully | Butz | B.Z. | C. Benz Söhne | Certus | Club | Cockerell | Combi | Cyklon | Davidl | Dehn | DEW | Diabolo | Diana | Dinos | Dixi | DKW | Dorner | Dürkopp | Dux | D-Wagen | E.B.S. | Ego | Ehrhardt | Ehrhardt-Szawe | Eibach | Electra | Elektric | Elite | Elitewagen | Eos | Erco | Espenlaub | Eubu | Exor | Fadag | Fafag | Fafnir | Falcon | Fama | Faun | Ferbedo | Ford | Fox | Framo | Freia | Fulmina | Garbaty | Gasi | Goliath | Görke | Grade | Gridi | Gries | Habag | HAG | HAG-Gastell | Hagea-Moto | Hanomag | Hansa | Hansa-Lloyd | Hascho | Hataz | Hawa | Heim | Helios | Helo | Hercules | Hero | Hildebrand | Hiller | Horch | H.T. | Imperia | Induhag | Ipe | Joswin | Juhö | Kaha | Kaiser | Keitel | Kenter | Kico | Kieling | Knöllner | Kobold | Koco | Komet | Komnick | Körting | Kühn | Landgrebe | Lauer | Leichtauto | Leifa | Lesshaft | Ley | Libelle | Lindcar | Lipsia | Loeb | Luther & Heyer | LuWe | Luwo | Lux | Macu | MAF | Magnet | Maja | Mannesmann | Martinette | Maurer | Mauser | Maybach | Mayrette | Mercedes | Mercedes-Benz | MFB | Mikromobil | Minimus | Möckwagen | Mölkamp | Moll | Monos | Mops | Morgan | Motobil | Motrix | Muvo | Nafa | N.A.G. | NAG-Presto | NAG-Protos | Nawa | Neander | Neiman | Nemalette | Nenndorf | Nowa | NSU | NSU-Fiat | Nufmobil | Nug | Omega | Omikron | Omnobil | Onnasch | Opel | Otto | Pawi | Pe-Ka | Peer Gynt | Pelikan | Peter & Moritz | Pfeil | Phänomen | Pilot | Pluto | Presto | Priamus | Protos | Rabag | Remag | Renfert | Rex-Simplex | Rhemag | Rikas | Rivo | Roland | Röhr | Rollfix | Rumpler | Rüttger | RWN | Sablatnig-Beuchelt | Sauer | S.B. | Schebera | Schönnagel | Schuricht | Schütte-Lanz | Seidel-Arop | Selve | S.H.W. | Simson | Slaby-Beringer | Slevogt | Solomobil | Sperber | Sphinx | Spinell | Staiger | Standard | Steiger | Stoewer | Stolle | Sun | Szawe | Tamag | Tamm | Tatra | Teco | Tempo | Theis | Tornax | Tourist | Traeger | Trinks | Trippel | Triumph | Turbo | Utilitas | VL | Voran | Volkswagen | Walmobil | Wanderer | Wegmann | Weise | Wesnigk | Westfalia | Winkler | Wittekind | York | Zaschka | Zetgelette | Zündapp | Zwerg