Brands Hatch
| Brands Hatch | |
|---|---|
| |
| Sijainti |  UK, Englanti, Kent, West Kingsdown
|
| Valmistumisvuosi | 1950 |
| Suunnittelija | |
| Radan pituus | 3908 m |
| Pääsuoran pituus | |
| Radan leveys | |
| Korkeusero | |
| Mutkia | 9 |
| Rataennätys | GP Circuit 2003–
|
| Suurimmat tapahtumat | Formula Ford Festival MSVR EnduroKA BTRA British Truck Racing Championship British Touring Car Championship |
Brands Hatch Circuit on kaakkoisenglantilaisessa Kentin kreivikunnassa, West Kingsdownin taajamassa sijaitseva moottorirata. Alkujaan moottoripyörien maaratakilpailujen pitopaikkana aloittanut Brands Hatch on vuosien 1964 ja 1986 välisenä aikana toiminut 12 kertaa Britannian Grand Prix'n isäntänä ja radalla ajetaan myös nykyisin useita arvokilpailuja. Radan omistaa entisen kilpa-ajaja Jonathan Palmerin MotorSport Vision (MSV) -yhtiö.
Sisällysluettelo
Yleistä[muokkaa]
Brands Hatch pitää sisällään kaksi eri rataa. Lyhyempi, vajaan kahden kilometrin mittainen "Indy Circuit", noudattelee luonnon muovaaman amfiteatterin muotoja, tarjoten yleisölle hyvän näkymän lähestulkoon koko radan matkalle. Pidempi, hieman päälle neljän kilometrin mittainen "Grand Prix" on toiminut näyttämönä mm. Formula 1 -luokan kilpailuille. Asutuksen leviäminen radan lähistölle on pakottanut vähentämään pidemmän rataosuuden käyttöä ja nykyisin sillä ajetaan ainoastaan jokunen arvokilpailu vuodessa. Tällaisia ovat mm. British Touring Car Championship sekä British Superbike Championship (BSB).
Täysimittainen Grand Prix -rata alkaa Brabham Straight -suoralla, joka on kevyesti kallistettu ja hieman kaareva, jonka jälkeen se syöksyy alas oikealle kaartavaan Paddock Hill Bend -mutkaan, jossa korkeusero on 8% (eli 8 metriä sadan metrin matkalla).[1] Kaarteen vaikeudesta huolimatta se on myös yksi radan harvoista ohituspaikoista. Seuraava mutka on neulansilmä Druids, jota edeltää nousu Hailwood Hill. Rata kiertää yleisöalueen eteläpuolelta Graham Hill Bend -alamäkeen, jota seuraa hieman kaareva Cooper Straight. Suoran jälkeen rata nousee Surtees-kaarteessa taas ylämäkeen, jota seuraavalla suoralla autot voivat saavuttaa huippunopeutensa. Radan seuraavat merkittävät korkeuserot löytyvät Pilgrim's Drop ja Hawthorn Hill -sektoreilta, joilla korkeudenvaihtelut ovat 7%. Näitä seuraa oikealle kaartava, nopea Hawthorn Bend. Täällä rata sukeltaa mesäiselle alueelle, jossa on kolme keskinopeudella ajettavaa kaarretta: tiukahko Westfield, loiva Dingle Dell sekä Sheene, joka on sokea kaarre. Tämän jälkeen on vuorossa vasemalle kaartava ja kallistettu Stirlings Bend ja Clearways-suora. "Grand Prix" ja "Indy Circuit" kohtaavat ylämäkeen sijoittuvassa Clark Curve -kaarteessa, jossa varikkosuora erkanee radasta.
Brands Hatchissa sijaitsi myös British Rallycross Circuit, jonka oli suunnitellut lajin nelinkertainen Britannian mestari Trevor Hopkins. Rata oli noin 1,5 kilometrin mittainen ja valmistui vuonna 1981. Viimeiset rallicross-kilpailut Brands Hatchissa ajettiin vuonna 2004.[2]
Historia[muokkaa]
Varhainen historia[muokkaa]
Paikka, jolla rata sijaitsee, oli alun perin läheiseen Brands Hatch -tilaan kuulunut sienipelto. Sitä käytettiin armeijan harjoituspaikkana. Vuonna 1926 Ron Argentin johtama pyöräilijöiden ryhmä sattui pysähtymään pellolle, huomasi maaston suotuisat muodot ja pyysi tilan omistajalta lupaa saada käyttää tilaa harjoitteluun. Omistaja hyväksyi ehdotuksen, ja alueesta tuli suosittu ajopaikka pyöräilijöille, jotka käyttivät maatalouskoneiden maahan uurtamia reittejä hyväkseen. Ensimmäinen varsinainen kilpailu ajettiin vuonna 1928, kun pyöräilijät kilpailivat maastojuoksijoita vastaan neljä mailia (6,4 km) pitkällä reitillä. Juoksijat voittivat. [3]
Parin vuoden kuluttua myös moottoripyöräilijät alkoivat käyttää jonkin verran rata-aluetta. Tuolloin sillä ajettiin vastapäivään. Rata toimi 1930-luvulla, mutta toisen maailmansodan aikana siellä säilytettiin armeijan ajoneuvoja, joten alue pommitettiin huonoon kuntoon. Vasta sodan jälkeen sitä ryhdyttiin kehittämään kunnon moottoriradaksi.[4]
1950-luku[muokkaa]
Toisen maailmansodan mentyä ohitse, rata päällystettiin vulkaniittiaineksella, ja moottoripyöräkilpailut jatkuivat, tuolloin Brands Hatch Stadium -nimellä tunnetulla radalla. Tuolloinen kisapromoottori 500 Club, joka nimensä mukaisesti organisoi 500-kuutioisten, yksipaikkaisten kilpa-autojen kisatapahtumia, kävi neuvotteluja radan omistaneen yhtiön kanssa sen päällystämisestä afaltilla. Neuvottelujen tuloksena 500 Club ja ratayhtiö löysivät yhteisymmärryksen kustannusten jakamisesta ja Brands Hatch sai asfalttipäällysteen huhtikuussa 1950.[5]
Royal Automobile Club (RAC) myönsi radalle virallisen statuksen helmikuussa 1950, kun 500 Club oli pitänyt siellä näytösajon. Brands Hatchin avajaistapahtuma pidettiin huhtikuun 16. päivänä vuonna 1950 ja se sai kunnian olla ensimmäinen II maailmansodan jälkeen Englannissa toimintansa aloittanut uusi kilparata. Avajaiskilpailussa ajettiin 10 lähtöä ja ennen vuoden loppua radalla pidettiin viisi vastaavan kaltaista tapahtumaa. Elokuussa tapahtuman pääsponsorina oli brittiläinen valtakunnallinen sanomalehti The Daily Telegraph. Vanha laavakivipäällysteinen rata oli ollut pituudeltaan 3/4 mailia (1,21 km), mutta asfaltoinnin yhteydessä se oli jatkettu 1 mailin mittaiseksi (1,6 km) ja sitä kierrettiin vastapäivään. Marraskuussa 1950 Maidstone & Mid-Kent Motor Club kutsui urheiluautoilijoita tutustumaan rataan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun radalla ajettiin muulla kalustolla kuin 500-kuutioisilla ja ensimäinen kerta kun rataa kierrettiin myötäpäivään.
Kaudella 1951 radalla ajettiin seitsemät Formula 3 -kilpailut. Niiden järjestäjänä toimi Half-Litre Car Club, joka oli osakeyhtiömuotoon muutetun, aiemman 500 Clubin, uusi nimi. Aston Martin Owners Club kävi helmikuussa testaamassa radalla 1,5-litraisilla urheiluautoilla, sen sopivuutta kansainvälisen kilpailun pitopaikaksi.
Vuonna 1952 Les Leston rikkoi 500-kuutioisella Leston Specialilla 70 tuntimailin rajan, nopeudella 71.15 mph (114,50 km/h). Samalla uudeksi kierrosennätykseksi kirjattiin 50,6 sekunti.
Vuonna 1953 yleisöalueen turvavalleja korotettiin. Elokuussa ajettu Daily Telegraph International keräsi paikalle noin 50 000 katsojaa. Kauden viimeisessä kilpailussa Don Parker ajoi uudeksi kierrosennnätykseksi 48,4 sekuntia, nopeudella 74.38 mph (119,70 km/h).[6] Universal Motor Racing Club perustettin antamaan radalla kilpa-ajajakoulutusta.[7] Brands Hatchin kilpailujen pääpromoottorina toimi edelleen Half Litre Club, jonka nimeksi muutettiin vuonna 1954 British Racing and Sports Car Club (BRSCC).
Vuosina 1953 ja 1954 rataa kehitettiin lisäämällä siihen uusi osuus Druids Bend, varikkosuora, lisäämällä yleisöalueen kokoa ja kääntämällä radan ajosuunta kiertämään myötäpäivään. Ajosuunnan muutoksella luotiin Paddock Hill Bend, alas oikealle taittava kaarre. Paddock Hillin pohjalla rataan lisättiin neljännesmailin (n. 400 metriä) mittainen uusi osuus, jonka myötä rata kiipesi notkon toiselle laidalle, johon tehtiin tiukasti oikealle taittava Druids Hill Bend. Uusi osuus laskeutui taas alas ja liittyi alkuperäiseen rataan Bottom Bend -kaarteessa. Uuden osuuden myötä radan kokonaismitta kasvoi noin kahteen kilometriin.[8][9]
1950-luvun puolivälissä Brands Hatch oli jo hyvin kehittynyt; ratavalvojille oli puhelinyhteys, radalla oli oma pieni kenttäsairaala ja yleisölle oli tarjolla, niin halutessaan, istumapaikka porrastetussa katsomossa. Istumakatsomo oli tuolloin ainoa ja ensimmäinen laatuaan brittiläisen moottoriurheilun areenoilla.
500-kuutioiset Formula 3:t olivat vielä eniten kisalähtöjä ajanut luokka, mutta radalla alkoi enenevässä määrin näkyä suurempien luokkien kalustoa sekä urheiluautoja. Kesäkuussa 1956 pidettiin ensimmäinen tapahtuma, jonka järjestäjänä oli joku muu kuin BRSCC. Tuolloin 750 Motor Club ja Club Lotus olivat yhdistäneet voimansa, tarjotakseen monipuolisen kilpailutapahtuman, jossa ensimmäistä kertaa Brands Hatchin toiminnan aikana ajetttiin myös vakioautojen lähtö. Vuosi 1956 tulisi jäämään aikakirjoihin myös ensimmäisenä vuotena, jolloin Brands Hatchin radalla kilpailivat Formula 1 -luokan autot. Mestaruussarjan ulkopuolinen kilpailu ajettiin 14. päivä lokakuuta. Roy Salvadori ajoi Connaught B-Alta:lla uuden radan kierrosennätyksen, keskinopeudella 75.66 mph (121,76 km/h). Lokakuun 1956 kilpailu oli vuoden viimeinen, koska Suezin kriisin myötä Britannian hallinto aloitti polttoaineiden säännöstelyn.
Polttoaineiden säännöstely päättyi toukokuussa 1957, jolloin myös autokilpailujen järjestäminen taas sallittiin. Tämän kauden kisakalenterissa uusina tapahtumina olivat uudelleen henkiin herätetyn Formula 2 -luokan kilpailut. Vuonna 158 ajettiin Formula 2 -luokan Kentish 100, jossa oli 42 kierroksen lähtöä. Formula 3 osoitti vielä olevansa hengissä, tosin Daily Telegraph Trophy ajettiin nyt apukilpailuna eikä päälähtönä.
Elokuussa 1958 Brnds Hatchin radalla alitetiin minuutin kierrosaika. Ennätyksen ajoi Eric Broadley, itse rakentamallaan Lolalla.
Kauden 1959 kohokohta oli jälleen Kentish 100, jonka lajitelussa 40 kuljettajaa taisteli itselleen sijaa 16-paikkaisesta lähtöruudukosta. Pääkilpailuun kuului kaksi 42 kierroksen lähtöä. Uutena luokkana ajettiin Formula Junior, jonka synty oli kuolinisku 500-kuutioisille Formula kolmosille.
1960-luku[muokkaa]
Tammikuussa 1960 Kentin kreivikunnanvaltuusto myönsi luvan radan laajennukselle. Uutta, kokonaispituudeltaan 2.65 mailin (4265 m) mittaista rataa päästiin testaamaan kesäkussa ja ensimmäiset kilpailut pidettiin elokuussa. Avajaiskisana ajettiin F1-mestaruussarjan ulkopuolinen Silver City Trophy. Uuden radan nopeimman kierroksen ajoi Jim Clark Lotus-Fordilla. Kierrosajaksi tuli 1 minuutti 40,6 sekuntia, keskinopeudella 94.82 mph (152,59 km/h). Toinen kauden 1960 tärkeä tapahtuma oli Formula kakkosten Kentish 100.
Vuonna 1961 76 kierroksen mittainen Siver City Trophy ajettiin Formula ykkösten uusien sääntöjen mukaisilla, 1,5-litraisilla moottoreilla. Elokuun tapahtumana oli Intercontinental Formula -sarjan Guards International Trophy, joka ajettiin edellisvuotisilla, 2,5-litraisilla Formula ykkösillä.
Vuonna 1962 Brands Hatchin ainoa merkittävä kilpailu oli brittiläisen autoilun aikakauslehden The Motorin sponsoroima vakioautojen Six-Hour Saloon race. Club Circuit -radalla ajettiin vuonna 1962 kuusi Formula Junior -luokan kilpailua. Pääsiäisen kilpailussa lyhyen radan uudeksi kierrosennätykseksi kirjattiin 55,6 sekuntia. Samalla kertaa rikkoutui 80 tuntimailin (129 km/h) raja, kierroksen nopeuden oltua 80.29 mph (129,21 km/h). Heinäkuun kilpailussa eräs aikakausi tuli päätökseen, 500-kuutioiset ajoivat ruutulipulle viimeisen kerran. Tapaninpäivän kilpailussa ennätyslukemat kirjattiin uusiksi, ajalla 54,8 sekuntia ja nopeudella 82.06 mph (132,06 km/h).
Heinäkuussa 1963 ajettiin Motor-lehden sponsoroima Brands Hatchin 6 tunnin ajo, joka samalla oli European Touring Car Challenge (ETCC) -sarjan osakilpailu.
Britannian Grand Prix ajettiin Brands Hatchin radalla ensimmäisen kerran 11. heinäkuuta 1964. Tapahtuma järjestettiin Silverstonen kanssa vuorovuosittain aina vuoteen 1986 asti. Kyseinen GP oli samalla myös Euroopan Grand Prix. Jim Clark ajoi uudeksi kierrosennätykseksi ajan 1 minuutti 38,8 sekuntia, nopeudella 96.5 mph (155,30 km/h). Motor 6 hours ajettiin ETCC-sarjan kilpailuna kesäkuussa kolmannen ja samalla viimeisen kerran.
Kausi 1964 oli Brands Hatchissa kiireinen, sillä radalla pidettiin autokilpailuja 14 kappaletta. Uusia organisaattoreita tuli mukaan, esimerkiksi British Automobile Racing Club (BARC) järjesti ao. vuonna radalla ensimmäiset kilpailunsa.
Vuonna 1965 radalla tapahtui ensimmäinen kuolemaan johtanut onnetttomuus, kun George Crossman menetti ulosajon seurauksena henkensä, Formula kolmosten kauden joulukuun lopulla päättävässä Lombank Trophy -kilpailussa.
Koska Brands Hatch ei ollut F1 GP:n järjestämisvuorossa vuonna 1966, siellä pidettiin Daily Mail -lehden sponsoroima, metaruussarjan ulkopuolinen Race of Champions. Kilpailussa ajettiin ensimmäistä kertaa 100 tuntimailin kierros (160 km/h) ja uudeksi kierrosennätykseksi kirjattiin 1.35,4, asialla jälleen Jim Clark. 22.–23. toukokuuta ajettiin Guards 1000, joka oli vakioautoille järjestetty 2 kertaa 500 mailin mittainen kestävyysajo.
Vakituisten arvokilpailujen määrä kasvoi vuonna 1967, kun kisakalenteriin liitettiin urheiluautojen BOAC 500 ja Formula Ford.
Urheiluautojen World Sportscar Championship tuli Brands Hatchiin vuonna 1968.
Pääsiäisenä 1969 ajettiin Formula 5000 -luokan kilpailu.
70-luvulta nykyaikaan[muokkaa]
Brands Hatchin radalla on viimeksi kuluneiden 50 vuoden aikana ajettu edellä mainittujen, tai niiden tilalle tulleiden, luokkien arvokilpailuja vuosittaisella tahdilla. Viimeinen F1-luokan GP ajettiin radalla 13. heinäkuuta 1986.
Vuonna 2018 Brands Hatch toimi mm. seuraavien sarjojen osakilpailujen areenana:
- British Touring Car Championship
- Blancpain GT Series Sprint Cup
- NASCAR Whelen Euro Series
- BRDC British Formula 3
- British GT
- British Superbike Championship
- British Truck Racing Championship
- DTM
- Britcar Endurance Championship
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Matt Robinson: What Makes Paddock Hill Bend One Of The World's Scariest Corners – Car Throttle, Viitattu: 24. lokakuu 2020.
- ↑ Dan Wright: World Rallycross Championship bosses held talks with Brands Hatch before move from Lydden Hill to Silverstone – Kent Online, 1. kesäkuu 2017. Viitattu: 24. lokakuu 2020.
- ↑ Paul Truswell: Fifty Years... – Trussers (Paul Truswell's blog), 28. helmikuu 2017. Viitattu: 26. lokakuu 2020.
- ↑ Brands Hatch – Lotus on Track Circuit Guides, Viitattu: 26. lokakuu 2020.
- ↑ Michael Taylor: Local History: Brands Hatch By Michael Taylor – Crowborough – Town Crier, 25.4.2013, Viitattu: 28. lokakuu 2020.
- ↑ When Brands was hatched – Motor Sport Magazine, Viitattu: 30. lokakuu 2020.
- ↑ Kevin Impey: Brands has mushroomed! – News Shopper, 11. heinäkuu 2001. Viitattu: 30. lokakuu 2020.
- ↑ e-Tracks: Brands Hatch – World Motor Racing Circuits, Viitattu: 1. marraskuu 2020.
- ↑ Brands Hatch Race Circuit – MotorSport Vision, Viitattu: 1. marraskuu 2020.
