Chenard-Walcker
| Chenard-Walcker | |
|---|---|
| |
| Yrityksen perustusmaa | Ranska |
| Tuotannon aloitus | 1900 |
| Kohtalo | Konkurssi vuonna 1936, toiminta jatkui uuden omistajan hallinassa ja lopetettiin uudestaan viimeistään vuonna 1950. |
Chenard-Walcker, (nimi esiintyy myös muodoissa Chenard & Walcker sekä Chenard et Walcker} oli ranskalainen, vuosina 1900 - 1946 valmistettu automerkki. Ehkä parhaiten merkki tunnetaan kaikkien aikojen ensimmäisen Le Mansin 24 tunnin ajon voitosta.
Sisällysluettelo
Historia
Ernest Chenard oli jo aiemmin valmisttanut polkupyöriä ja hän valmisti ensimmäisen kolmipyöräisen moottoripyöränsä vuonna 1896. Sen myynnistä saaduilla tuloilla hän rahoitti seuraavan kolmipyörän valmistamista. Eräs hänen asiakkaistaan, kaivosinsinööri Walcker ehdotti hänelle yhtiön perustamista, suurimuotoisempaa valmistusta silmälläpitäen. Insinöörit Ernest Chenard (1861–1922) ja Henry Walcker (1873-1912) aloittivat vuonna 1899, Pariisin esikaupunki Asnières'ssa kolmipyöräisten moottoripyörien sekä nelipyöräisten voiturette-autojen valmistuksen. Lisäksi he myivät moottoreitaan muille voiturettejen valmistajille.
Chenard, Walcker et Compagnie -yhtiön ensimmäinen "oikea" auto valmistui vuonna 1901. Ajoneuvon runko oli valmistettu teräspellillä vahvistetusta puusta ja siksi jo ehkä hieman vanhahtava, mutta moottorin pakko-ohjatut venttiilit olivat aikansa huippumodernia tekniikkaa. Vaikka auton muu rakenne olikin oman aikansa tyypillisiä konfiguraatoita, voimansiirto oli kaikkea muuta kuin tavanomainen. Voima neliportaiselta vaihteistolta, vetävälle taka-akselille, siirrettiin kahta akselia käyttäen, kummallekin pyörälle oli omansa. Voimansiirtoakselin päässä oli kartiohammaspyörä, joka vastasi pyörän navan sisäpuolelta hammastettuun rumpuun, itse pyörä oli laakeroitu akselin päälle ja akseli siis kantoi auton painon. Tällainen järjestely, eli ns. kelluva akseli, on nykyisin käytössä raskaiden ajoneuvojen rakenteena. Kyseinen voimansiirtorakenne oli tunnusomainen Chenard-Walcker -autoille ja oli käytössä vuoteen 1927 asti. Tällöin siitä luovuttiin puhtaasti kustannussyistä, koska rakenne oli valmistuskustannuksiltaan tavanomaisia järjestelmiä kalliimpi.
Ensimmäinen nelisylinterinen malli tuli myyntiin vuonna 1902. Vuoden 1903 linja koostui 10 hv:n ja 14 hv:n kaksisylinterisistä malleista, joista ensin mainittu sai mainetta erityisen taloudellisena moottorina. Merkki sai mainetta myös autokilpailuissa, alkoholikäyttöinen Chenard-Walcker, Henry Walckerin itsensä kuljettamana, otti pienimmän teholuokan voiton vuonna 1902 Pariisi - Arrais - Pariisi -reitillä ajetussa Circuit du Nord -autokilpailussa. Vuoteen 1906 saavuttaessa valmistuslinjana olivat nelisylinteriset 16/20- ja 30/40 -mallit.
Vuonna 1907 yhtiö muutti uusiin tiloihin, Pariisin esikaupunki Gennevilliers'hin ja samalla se muutti yhtiömuotonsa osakeyhtiöksi sekä nimensä muotoon Société Anonyme des Anciens Étabissements Chenard et Walcker. Yhtiön autojen valmistus oli tasaisessa kasvussa ja päämarkkina-alueena oli erityisesti taksien toimittaminen suur-Pariisin alueelle. Vuonna 1910 tuotantovauhti oli yli 1500 autoa vuodessa, jolla määrällä yhtiö oli Ranskan yhdeksänneksi suurin ajoneuvojen valmistaja. Vuonna 1913 valmistuslinjaan liitettiin 4,5-litrainen kuusisylinterinen malli ja Ranskan sotatoimien alkaessa vuonna 1914, yhtiön mallisto koostui 2,0-, 2,6- ja 3,0-litraisista nelisylinterisistä malleista sekä edellä mainitusta kuusisylinterisestä.
Ensimmäisen maailmansodan aikana tehdas Chenard & Walcker valmisti kranaatin hylsyjä, Hispano-Suiza -lentokonemoottoreita sekä type U:n sotilaskäyttöön muokattua versiota.
I maailmansodan jälkeen
Sodan päätyttyä ainoastaan kuusisylinterinen malli, nyt nimeltään UU, palautettiin tuotantoon, mutta vuonna 1920 sen rinnalle lisättiin uusi malli, 2,6-litrainen, nelisylinterinen 12CV. Samaan aikaan hyötyajoneuvojen valmistukseen keskittynyt Chenard et Walcker FAR aloitti toimintansa. Ernest Chenard'n kuoltua vuonna 1922, hänen poikansa Lucien Chenard (1896–1971) otti yhtiön johtoonsa.
Vuonna 1922, yhtiössä vuodesta 1906 lähtien työskennellyt insinööri Henri Toutée (1884–1943) sai valmiiksi 3-litraisen, kannen yläpuolisella nokka-akselilla varustetun moottorinsa. Vuonna 1923 ajetussa kaikkien aikojen ensimmäisessä Le Mansin 24 tunnin ajossa, pari René Léonard / André Lagache otti tällä mallilla voiton Chenard et Walckerille. Voiton siivittämänä yhtiö toi yleiseen myyntiin samasta autosta muokatun, 2,0-litraisen 10/12-version.
Yhtiö hyödynsi tehokkaasti vuoden 1923 Le Mans -voittoaan markkinoinnissaan ja esitteli Pariisin autonäyttelyssä 4.0-litraisen, kahdeksansylinterisen urheilumallin, type X:n, jonka kannen yläpuolista nokka-akselia käytettiin kuningasakselin avulla. Tällä mallilla André Lagache haastoi pahimmat vastustajansa, 3,5-litraiset Lorraine-Dietrichit sekä 3,0-litraiset Bentleyt ja kellotti Le Mans'n radan kierroshuippunopeudeksi 111,17 km/h. Vuoden 1924 Le Mans'n 24 tunnin ajoon Chenard & Walcker toi 38 hevosvoimaisella, 2,0-litraisella, nelisylinterisellä moottorilla varustetun mallin T3, joilla otettiin yleiskilpailun neljäs ja viides sija. Vuonna 1925 Belgian Circuit de Spa-Francorchamps -kilparadalla ajetussa Span 24 tunnin ajossa pari René Léonard / André Lagache otti voiton 4,0-litraisella kahdeksansylinterisellä mallilla. Kilpailuissa saavutettu menestys antoi merkille mainetta lujana ja luotettavana ajoneuvona.
1920-luvun puolivälissä Chenard & Walcker toi markkinoille pienellä, 1,1-litraisella, nelisylinterisellä OHC-moottorilla varustetun mallin. Moottorin erikoiseen venttilirakenteeseen liittyen imupuolen lautasventtiili on pakoventtiiliä huomattavasti suurempi. Pakokaasujen poisto tapahtui sylinterikannen pakokanavassa sijainneen rotaatioventtiilin kautta. Tämä nykymittapuun mukaan hieman epätavanomainen järjestely oli käytössä kuitenkin luotettava ja varmatoiminen rakenne. Sitä vastoin vähemmän luotettavalta vaikutti kampiakselin tuenta ainoastaan kahdella runkolaakerilla. Rakenne oli kuitenkin riittävän vahvaksi mitoitettu, koska mallin huippunopeus oli 150 km/h ja Roots-kompressorin avulla se nousi 170 km/h:iin. Luokkavoitot Le Mans'n Circuit de la Sarthe-, Belgian Circuit de Spa-Francorchamps-, Baskimaan San Sebastiánin Circuito Lasarte- ja Pariisin Bois de Boulogne (Boulognen metsä) -kilparadoilla antoivat kansan suussa automallille nimen Chenard & Walcker invincible eli "Voittamaton Chenard & Walcker".
Alamäki häämöttää
Vuoden 1928 jälkeen Chenard & Walcker ei enää tehdastallina osallistunut autokilpailuihin. Tämän seurauksena yhtiön tekninen kehitys pysähtyi ja sen voidaan todeta jopa taantuneen aikautensa valtavirran tasolle. Näihin aikoihin yhtiö toi markkinoille 2,9-litraisen, kuusisylinterisen 16 CV -mallin, jonka kampiakseli oli tuettu neljällä runkolaakerilla. Vastapainona tälle konservatiiviselle moottorille yhtiön mallistoon kuului 14 CV -malli, jonka voimanlähteenä oli Delahayen sivuventtiili V6.
Vuonna 1927 Chenard & Walcker perusti yhdessä Delahayen, Unicin sekä Donnet-Zedelin kanssa konsortion, jonka perusteella yhtiöt pyrkivät mahdollisimman suureen suunnitelmien ja komponenttien yhteiskäyttöön. Tällä pyrittiin pitämään kustannukset kurissa ja vastaamaan kolmen suuren eli Renaultin, Peugeotin ja Citroênin aiheuttamaan paineeseen.
Chenard & Walcker irtautui konsortiosta vuonna 1932. Yllättäen maailmantalouden suuri lama koitui yhtiön pelastukseksi, koska tuontiautoille määrättiin suuret tuontitullit. Yhtiön nelisylinteriset Aigle- ja Aiglon-mallit eivät huomattavasti kalliimpina kuitenkaan kyenneet enää kilpailemaan Renaultin, Citroënin ja Peugeotin suursarjoja vastaan. Vuonna 1934 esiteltiin etupyörien erillistuennalla varustettuja malleja sekä Jean-Albert Grégoiren suunnitelmiin perustuva Super Aigle-etuvetomalli. Tämäkään malli ei menestynyt, koska sen esittely osui samaan ajankohtaan Citroën Traction Avant -mallin kanssa ja Chenard & Walcker oli hinnaltaan huomattavasti kalliimpi. Samana vuonna markkinoille tuotiin V8-moottorilla varustettu Aigle 8.
Aiheesta muualla
- automerkkiä käsittelevä sivusto (englanniksi & ranskaksi)
- Chenard-Walcker -kuvia
Lähteet
Lost Marques: Chenard & Walcker - The Car That Won The First Le Mans
Henry WALCKER (1873-1912) - Les Annales des Mines
Le Mans 1924 - Sportscars.tv
