Electric Vehicle Company
| Electric Vehicle Company | |
|---|---|
| Yrityksen perustuspaikka |  New York City, Yhdysvallat
|
| Toiminnassa | 1897–1907 |
| Yhtiön kohtalo | Konkurssi |
| Kokonais valmistusmäärä | |
| Suosituin malli | |
| Seuraaja | |
Electric Vehicle Company (E.V.C.) oli sähkötaksien valmistaja ja suurin autovalmistaja Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulla. Yritys organisoitiin uudelleen holding-yhtiöksi vuonna 1897, ja sen jälkeen se toimi välineenä (epäonnistuneelle) taksimonopolien kehittämiselle USA:n suurissa kaupungeissa. Yritys joutui lisääntyvän kritiikin kohteeksi läpinäkymättömien rahoitustransaktioiden yhteydessä ja Selden-patentin oikeushenkilönä. Vuosina 1901–1909 E.V.C. oli Columbia Automobile Companyn oikeudellinen seuraaja ja siten Columbia- ja Columbia Electric -ajoneuvojen valmistaja. Sen jälkeen nimestä luovuttiin. Mainittuja ajoneuvoja valmisti edelleen Columbia Automobilen seuraaja Columbia Motor Car Company vuoteen 1913 asti.
Yrityshistoria
Saksalaissyntyinen innovaattori ja yrittäjä Isaac L. Rice (1850–1915) perusti vuonna 1888 Pennsylvanian Philadelphiaan akkuteknologiaan erikoistuneen yhtiön nimeltä Electric Storage Battery Company (ESB). Yhtiö laajeni paikallisvirtalähteiden segmentissä markkinajohtajaksi.
Electric Vehicle Company (E.C.V.) perustettiin 27. syyskuuta 1897 akkukäyttöisten sähköajoneuvojen valmistajien holdingyhtiöksi, joka koostui useista Isaac Ricen kokoamista yrityksistä. Rice oli ostanut toukokuussa 1897 toisen sähköohjaamovalmistajan, Electric Carriage & Wagon Companyn (E.V.W.C.) New Yorkista. Sen ajoneuvot olivat lähtöisin herrojen Henry G. Morris ja Pedro G. Salom suunnittelupöydältä. Vuonna 1894 Morris ja Salom olivat suunnitelleet Electrobat-sähköauton, joita he valmistivat useita kappaleita. Kyseessä olivat ensimmäiset oikeasti käyttökelpoiset sähköautot Yhdysvalloissa. Electrobatin perustalle suunniteltiin Hansom Cab -taksivaunu, jonka ympärille E.V.W.C. kehitti kokonaisen järjestelmän, joka sisälsi huoltoasemat akkusarjojen nopeaa vaihtoa ja korjausta varten. Ajoneuvoja vain vuokrattiin ajureille, ei myyty. Kaksitoista näistä takseista oli käytössä Manhattanilla tammikuussa 1897. Sulautumisen jälkeen E.C.V. keskittyi raskaiden mutta luotettavien sähkötaksien valmistamiseen ja ne rakennettiin E.C.W.C:n työpajoilla. E.V.C. pyöritti vielä lyhyen aikaa vuokrajärjestelmää. Vuosina 1897–1899 E.V.C. valmisti useita satoja ajoneuvoja ja yhtiö oli hetken aikaa USA:n suurin autojen valmistaja.
Suurliikemiesten ja sijottajien William C. Whitneyn, Thomas Fortune Ryanin, Anthony N. Bradyn ja P.A.B. Widenerin muodostama syndikaatti otti yrityksen haltuunsa vuonna 1899. nimellä "Lead Cab Trust" tunnettu ryhmä havitteli monopolia sijoittamalla sähkötakseja Yhdysvaltain suurten kaupunkien kaduilla, alkaen New York Citystä, Philadelphiasta, Chicagosta, Washington DC:stä ja Bostonista. Vaikka vuoteen 1899 mennessä E.V.C. oli Yhdysvaltojen suurin autovalmistaja - asema , jonka se menetti Oldsmobilelle vuonna 1901 - tämä politiikka epäonnistui pian, koska E.V.C. ei kyennyt myymään niin monta ajoneuvoa kuin tehtävään tarvittiin. Yritys valmisti ja myi noin kaksituhatta sähköautoa, mutta se alkoi ajautua taantumaan vuosisadan vaihteen jälkeen, joutuessaan kilpailemaan ostajista polttomoottorikäyttöisten autojen kanssa. Lisävarjoja yhtiön päälle heittivät monopilipyrkimykseen liittyneet poliitikkojen ja virkamiesten epäilty lahjonta ja voitelu ja niitä seuanneet lehdistön skandaalinkäryiset uutiset.
Tätä taustaa vasten käytiin huhtikuussa 1899 neuvotteluja teollisuusmies Albert Augustus Popen (1843–1909) kanssa . Pope oli tuolloin yksi harvoista yrittäjistä, jolla oli kokemusta maantieajoneuvojen massatuotannosta, ja hän oli American Bicycle Company -yhtiönsä (A.B.C.) kanssa polkupyöräalan markkinajohtaja.
Tuloksena oli Yhdysvaltain teollisuuden siihen mennessä suurin fuusio. Pope siirsi arviolta miljoonan dollarin arvoiset Columbia Automobile Companyn tehtaat, tilat ja patentit E.V.C.:lle. Electric Vehicle Company organisoitiin uudelleen holding-yhtiöksi, jonka tytäryhtiönä oli Hartfordissa, Connecticutissa sijaitseva Columbia Automobile Company. Aikaisempaa E.V.C.:n tuotantolaitosta New Yorkissa ei enää tarvittu. E.V.C.:n seuraajat tulivat nyt Popen tehtaalta Hartfordissa ja niitä markkinoitiin nimellä Columbia, mikä teki merkistä lähes 50 prosentin markkinaosuudellaan uuden johtajan Yhdysvaltain autoteollisuudessa. Henry Ford saavutti tällaisen määräävän aseman uudelleen vasta puolitoista vuosikymmentä myöhemmin Model T -mallillaan, vaikkakin täysin erilaisella tuotteella eri markkinasegmentissä. Toisin kuin Model T, Columbia ja E.V.C.-autot olivat kalliita luksustuotteita. E.V.C. menetti menetti markkinajohtajuuden Oldsmobilelle jo vuonna 1901.
Jo kesäkuussa 1900 Whitney ja hänen sijoittajansa olivat maksaneet Popen ulos; sillä tämä tarvitsi pääomaa uusien hankkeidensa toteuttamiseen.
Lähteet
- David A. Kirsch: The Electric Vehicle and the Burden of History Rutgers University Press, 2000, ISBN 9780813528083
- Ernest Henry Wakefield: History of the Electric Automobile; Battery-Only Powered Cars, Society of Automotive Engineers, 1994 ISBN 9780768057911
- Beverly Rae Kimes & Henry Austin Clark: Standard Catalogue of American Cars 1805–1942, Krause Publications, 1996; ISBN 9780873414289
- Beverly Rae Kimes: Pioneers, Engineers, and Scoundrels: The Dawn of the Automobile in America, Society of Automotive Engineers, 2004, ISBN 9780768014310
- James J. Flink: America Adopts the Automobile - 1895–1910, MIT Press, 1970, ISBN 9780262060363
- James J. Flink, The Automobile Age, MIT Press, 1990, ISBN 9780262560559
- G. N. Georgano: Complete Encyclopedia of Motorcars, 1885 to the Present, Dutton Press, 1973, ISBN 9780525083511
