Ero sivun ”Association of Licensed Automobile Manufacturers” versioiden välillä
| Rivi 6: | Rivi 6: | ||
== Historia == | == Historia == | ||
Vuonna 1899 newyorkilainen ''Electric Vehicle Company'' osti oikeudet Seldenin autopatenttiin. George B. Seldenille oli marraskuussa 1895 myönnetty patentti, joka koski hänen suunnittelemaansa polttomoottoria ja sen käyttämistä nelipyöräistä maakulkuneuvoa liikuttavana voimanlähteenä. Suurin osa teollisuudesta piti patenttia heikkona, mutta EVC maksoi siitä 10 000 sen aikaista Yhdysvaltain dollaria sekä vuosittaisin maksettavan 5000 dollarin rojaltimaksun. On siten ilmeisen selvää, että EVC:n omistaja ''William C. Whitney'' näki patentin todellisen arvon. Whitney oli koonnut itärannikon teollisuus- ja liikemiehistä ryhmän, jonka tarkoitus oli saavuttaa monopoliasema sähköautojen valmistajana ja ottaa niiden avulla haltuun myös USA:n suurkaupunkien vuokra-ajuritoiminta (ts. taksiliikenne). Tätä tarkoitusta varten EVC perusti uuden sähköautoja valmistaneen yhtiön nimeltä [[Columbia Automobile Company]], jonka oli tarkoitus toimia sähkötaksien massavalmistajana. Sisäisen korruption, julkisten skandaalien ja sähköajoneuvojen vähäisen kysynnän johdosta Columbia Automobile Company oli kuitenkin jo vuotta myöhemmin konkurssin partaalla. Tässä vaiheessa Electric Vehicle Company otti Selden-patentin käyttöönsä vaihtoehtoisena tulonlähteenä. Se ilmoitti haluavansa valmistajien maksavan 5 prosentin rojaltin kaikista valmistetuista autoista.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä = | Osoite = https://web.archive.org/web/20131216054500/http://www.secondchancegarage.com/classic-car/columbia-3.cfm| Nimeke = The Columbia Car: Reliable, Simple to Operate and Ready for Action - Page 3| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisija = | Julkaisu = secondchancegarage.com| Julkaisupaikka = | Ajankohta = 16.12.2013| archiveurl = | archivedate = | Lainaus = | Viitattu = 18.12.2021}}</ref> | Vuonna 1899 newyorkilainen ''Electric Vehicle Company'' osti oikeudet Seldenin autopatenttiin. George B. Seldenille oli marraskuussa 1895 myönnetty patentti, joka koski hänen suunnittelemaansa polttomoottoria ja sen käyttämistä nelipyöräistä maakulkuneuvoa liikuttavana voimanlähteenä. Suurin osa teollisuudesta piti patenttia heikkona, mutta EVC maksoi siitä 10 000 sen aikaista Yhdysvaltain dollaria sekä vuosittaisin maksettavan 5000 dollarin rojaltimaksun. On siten ilmeisen selvää, että EVC:n omistaja ''William C. Whitney'' näki patentin todellisen arvon. Whitney oli koonnut itärannikon teollisuus- ja liikemiehistä ryhmän, jonka tarkoitus oli saavuttaa monopoliasema sähköautojen valmistajana ja ottaa niiden avulla haltuun myös USA:n suurkaupunkien vuokra-ajuritoiminta (ts. taksiliikenne). Tätä tarkoitusta varten EVC perusti uuden sähköautoja valmistaneen yhtiön nimeltä [[Columbia Automobile Company]], jonka oli tarkoitus toimia sähkötaksien massavalmistajana. Sisäisen korruption, julkisten skandaalien ja sähköajoneuvojen vähäisen kysynnän johdosta Columbia Automobile Company oli kuitenkin jo vuotta myöhemmin konkurssin partaalla. Tässä vaiheessa Electric Vehicle Company otti Selden-patentin käyttöönsä vaihtoehtoisena tulonlähteenä. Se ilmoitti haluavansa valmistajien maksavan 5 prosentin rojaltin kaikista valmistetuista autoista.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä = | Osoite = https://web.archive.org/web/20131216054500/http://www.secondchancegarage.com/classic-car/columbia-3.cfm| Nimeke = The Columbia Car: Reliable, Simple to Operate and Ready for Action - Page 3| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisija = | Julkaisu = secondchancegarage.com| Julkaisupaikka = | Ajankohta = 16.12.2013| archiveurl = | archivedate = | Lainaus = | Viitattu = 18.12.2021}}</ref> | ||
| + | |||
| + | Vuoteen 1900 mennessä Electric Vehicle Company nosti useita oikeusjuttuja autonvalmistajia vastaan. Tärkein kohde oli [[Alexander Winton]] ja hänen [[Winton|Winton Motor Carriage Companynsa]]. Alun perin vuonna 1896 perustettu Winton Company oli vuoteen 1900 tultaessa suurin autojen valmistaja Yhdysvalloissa. Seldenin näkemys oli, että kun EVC saa taklattua alan suurimman valmistajan, pienemmät toimijat eivät enää uskalla olla maksamatta rojalteja. | ||
| + | |||
| + | Vuoteen 1902 mennessä tapaus oli vielä ratkaisematta ja Winton harkitsi sovintoa. Vastauksena hänen ahdinkoonsa muut itsenäiset autonvalmistajat muodostivat ryhmän nimeltä ''Manufacturers Mutual Association'', puhaltamaan uutta elämää Wintonin oikeudelliseen puolustukseen. Järjestö perustettiin [[Packard]]in [[Henry B. Joy]]n ja [[Oldsmobile|Oldsin]] [[Frederic L. Smith]]in aloitteesta. MMA vaati paljon alhaisempia rojaltimaksuja ja laillisten oikeuksien ja lisenssioikeuksien kontrollin siirtämistä sen alaisuuteen. Muutoin järjestön jäsenet tukisivat Wintonin jo hiipuvaa oikeudellista rahastoa. | ||
== Lähteet == | == Lähteet == | ||
Versio 18. joulukuuta 2021 kello 20.32
Association of Licensed Automobile Manufacturers (ALAM) (suom. Lisensoitujen autonvalmistajien liitto) oli Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa perustettu organisaatio, jonka alkuperäinen tarkoitus oli turvata ajoneuvovalmistajien lisenssimaksuista vapaa ja riippumaton toiminta.
Se aloitti toimintansa nimellä Manufacturer's Mutual Association (MMA) (suom. Valmistajien keskinäinen yhdistys), organisaationa, joka alun perin perustettiin avustamaan aloittelevaa amerikkalaista ajoneuvoteollisuutta lakimies George B. Seldenin ja Electric Vehicle Companyn vastaisissa oikeudenkäynneissä. Lopulta organisaatiosta tuli valtansa myötä Seldenin suurin liittolainen. Vastineeksi saamistaan rojaltimaksuista ryhmä sai vallan sulkea siihen kuulumattomat valmistajat lisensoinnin ulkopuolelle, mikä teki siitä varhaisen amerikkalaisen autoteollisuuden tehokkaimman syndikaatin.
Historia
Vuonna 1899 newyorkilainen Electric Vehicle Company osti oikeudet Seldenin autopatenttiin. George B. Seldenille oli marraskuussa 1895 myönnetty patentti, joka koski hänen suunnittelemaansa polttomoottoria ja sen käyttämistä nelipyöräistä maakulkuneuvoa liikuttavana voimanlähteenä. Suurin osa teollisuudesta piti patenttia heikkona, mutta EVC maksoi siitä 10 000 sen aikaista Yhdysvaltain dollaria sekä vuosittaisin maksettavan 5000 dollarin rojaltimaksun. On siten ilmeisen selvää, että EVC:n omistaja William C. Whitney näki patentin todellisen arvon. Whitney oli koonnut itärannikon teollisuus- ja liikemiehistä ryhmän, jonka tarkoitus oli saavuttaa monopoliasema sähköautojen valmistajana ja ottaa niiden avulla haltuun myös USA:n suurkaupunkien vuokra-ajuritoiminta (ts. taksiliikenne). Tätä tarkoitusta varten EVC perusti uuden sähköautoja valmistaneen yhtiön nimeltä Columbia Automobile Company, jonka oli tarkoitus toimia sähkötaksien massavalmistajana. Sisäisen korruption, julkisten skandaalien ja sähköajoneuvojen vähäisen kysynnän johdosta Columbia Automobile Company oli kuitenkin jo vuotta myöhemmin konkurssin partaalla. Tässä vaiheessa Electric Vehicle Company otti Selden-patentin käyttöönsä vaihtoehtoisena tulonlähteenä. Se ilmoitti haluavansa valmistajien maksavan 5 prosentin rojaltin kaikista valmistetuista autoista.[1]
Vuoteen 1900 mennessä Electric Vehicle Company nosti useita oikeusjuttuja autonvalmistajia vastaan. Tärkein kohde oli Alexander Winton ja hänen Winton Motor Carriage Companynsa. Alun perin vuonna 1896 perustettu Winton Company oli vuoteen 1900 tultaessa suurin autojen valmistaja Yhdysvalloissa. Seldenin näkemys oli, että kun EVC saa taklattua alan suurimman valmistajan, pienemmät toimijat eivät enää uskalla olla maksamatta rojalteja.
Vuoteen 1902 mennessä tapaus oli vielä ratkaisematta ja Winton harkitsi sovintoa. Vastauksena hänen ahdinkoonsa muut itsenäiset autonvalmistajat muodostivat ryhmän nimeltä Manufacturers Mutual Association, puhaltamaan uutta elämää Wintonin oikeudelliseen puolustukseen. Järjestö perustettiin Packardin Henry B. Joyn ja Oldsin Frederic L. Smithin aloitteesta. MMA vaati paljon alhaisempia rojaltimaksuja ja laillisten oikeuksien ja lisenssioikeuksien kontrollin siirtämistä sen alaisuuteen. Muutoin järjestön jäsenet tukisivat Wintonin jo hiipuvaa oikeudellista rahastoa.
Lähteet
- ↑ The Columbia Car: Reliable, Simple to Operate and Ready for Action - Page 3 – secondchancegarage.com, 16. joulukuu 2013. Viitattu: 18. joulukuu 2021.
