Kääpiöauto
Kääpiöauto on suomenkielinen nimitys II maailmansodan jälkeisessä Euroopassa kehittyneelle ajoneuvotyypille.
Historia
Kääpiöautot olivat useimmiten kaksipaikkaisia ja niiden tekniikka oli osittain kotoisin kaksipyöräisten maailmasta. Hankinta- ja ylläpitokuluiltaan edullisina ajoneuvoina ne tarjosivat vaihtoehdon moottoripyörille aikana, jolloin henkilöautoja ei ollut saatavana tai sellaiseen ei ollut varaa.
Kääpiöautot olivat usein kolmipyöräisiä, jolloin ne tulkittiin monessa maassa mootoripyöriksi. Nelipyöräiset mallit taas tulkittiin autoiksi, jolloin niiden verotus- ja tuontikohtelu mm. Suomeeen muuttui huomattavasti. Autojen tuontisäännöstelyn johdosta nelipyöräisiä kääpiöautoja ei kannattanut, eikä usein voinutkaan tuoda. Niille ei saanut tuontilisenssiä tai ajoneuvon hinta karkasi hyvin korkeaksi, joka taas vähensi kysyntää.
Kääpiöautot eivät kolmipyöräisinäkään nousseet meillä samanlaiseen hetkelliseen suosioon kuten Euroopassa. Vaikka kääpiöauto tarjosikin sääsuojan, niissä ei ollut esim. lämmityslaitteita. Suomen tieverkko oli valtaosin sorapintaista ja pahimpana kelirikkoaikana täysin ajokelvotonta, myöskään talvi ei ollut otollisinta aikaa pienipyöräisille kääpiöautoille. Meidän olosuhteissamme moottoripyörä tai mopo oli käyttökelpoisempi ratkaisu.
Tunnettuja kääpiöautoja
- Fuldamobil 1950–1969
- Messerschmitt 1953–1961
- BMW Isetta 1955–1962
- Heinkel 1956–1958
- Zündapp Janus 1957–1958