Ford Falcon

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ford Falcon
Valmistaja ja valmistusmaa Ford Motor Company,
Flag of the United States.svg.png Yhdysvallat
Valmistusaika 19601970
Luokka Compact
Kori 4-ovinen Sedan
5-ovinen Farmari
2-ovinen Hardtop
2-ovinen Avoauto
Moottori R6, V8
Iskutilavuus 2364–7030 cm3
Teho 67–275 kW
Voimanvälitys Takaveto
Kiihtyvyys
Huippunopeus
Hintaluokka
Edeltäjä
Seuraaja Ford Maverick (1969)
Saman luokan autoja Chevrolet Corvair


Ford Falcon oli Ford Motor Companyn Yhdysvalloissa vuosina 1960-1970 valmistama henkilöauto. Se oli Pohjois-Amerikassa todella suosittu perheauto, osittain hinnasta johtuen. Muihin saman ikäluokan amerikkalaisiin Fordeihin verrattuna Falcon oli todella pienikokoinen henkilöauto.

Ford Falconeita valmistettiin Yhdysvaltojen lisäksi Argentiinassa, Australiassa, Kanadassa, Chilessä ja Meksikossa.
Australiassa Ford Falconin valmistus loppui vasta 7. lokakuuta 2016. Sitä voisi helposti luonnehtia yhdeksi Australian suosituimmaksi automalliksi.
Kanadassa Ford Falconia myytiin nimellä Ford-Meteor Frontenac.

Historia

Kolme "isointa" Yhdysvaltalaista autovalmistajaa (General Motors, Ford, ja Chrysler), keskittyivät isokokoisten autojen valmistamiseen. 1950-luvun lopulla kuitenkin huomattiin, että kyseinen taktiikka ei enää toimi. Kun isot autot alkoivat olemaan harvinaisempia ja näin ollen kalliimpia, pienet eurooppalaiset autot alkoivat kerätä suosiota. Ford päätti kokeilla samaa, joten he suunnittelivat Falconin. Samaan aikaan MoPar esitteli Plymouth Valiantin ja Chevrolet esitteli takamoottorisen Chevrolet Corvairin.

Falcon-projektin aloitti ja sitä sponsoroi Fordin pääjohtaja, Robert S. McNamara, jonka ideana oli lanseerata henkilöauto joka oli siihen aikaan muihin Amerikkalaisiin autoihin verrattuna pieni, mutta Euroopan mittakaavalla keskikokoinen henkilöauto. Siitä haluttiin tehdä taloudellinen ajettava ja mahdollisimman kevyt. Osia hyödynnettiin Fordin aikaisemmista malleista, näin pitäen hinnan pienenä. Tavoitteena oli myös mahdollistaa mukavat oltavat jopa kuudelle matkustajalle.

Ensimmäinen sukupolvi (1960 – 1963)

'60 Ford Falcon 4D Sedan
'62 Ford Falcon Futura "Viking Blue"

Aivan ensimmäiset, vuoden 1960 Falconit, kulkivat pienen rivikutosen voimin (144 cid, 2,4 l), joka tuotti vain 90 hevosvoimaa. Se oli varustettu yhdellä yksikurkkuisella kaasuttimella. Auton kori oli itsekantava ja jousitus yksinkertainen, edessä kierrejouset ja takana lehtijouset. Jarruina toimivat rumpujarrut. Kolmivaihteinen manuaali rattivalinnalla oli vakiovaihteisto, ja sen lisäksi saatavilla oli kaksivaihteinen Ford-O-Matic -automaatti. Yksinkertaisessa sisustassa oli tilaa kuudelle matkustajalle.

Vuonna 1961 esiteltiin isompi suora kutonen, 170-kuutiotuumainen (2,8 l) ja 101 hevosvoimaa tuottava moottori, ja kaksi uutta mallia tuli tuotantoon: kuppipenkeillä ja keskikonsolilla varustettu Futura, ja Sedan Delivery -'pakettiauto'.

Ford kerskaili Falconin suoran kutosen kulutuksella mainoksissaan. Kulutus oli vain 8 litraa /100 km, joka oli mainio luku, sillä välin kun muiden amerikkalaisten henkilöautojen polttoainetaloudellisuuteen ei ollut juurikaan keskitytty.

Vuonna 1962 esiteltiin Squire -farmarimalli, jonka erikoisuus oli ns. puukylkikoristeet. Futura -erikoismallia päivitettiin hieman hienommalla sisustalla, tehdasasenteisilla turvavöillä, erilaisilla koristelistoilla ja uusilla koristemerkeillä. Vuoden puolivälissä Ford päätti muuttaa katon takaosan suunnittelun hieman erilaiseksi, muistuttaen sen ajan Thunderbirdejä. Optiolistaan lisättiin ensimmäistä kertaa myös 4-portainen manuaalivaihteisto.

Samana vuonna tuotiin markkinoille Ford Falcon Club Wagon ja Deluxe Club Wagon, Falconiin perustuvat "lyhytkeulaiset" 8-paikkaiset pakettiautot.

Lisää Falconeita esiteltiin taas vuonna 1963, 4-ovinen Futura ja Deluxe wagon. Hieman myöhemmin tarjolle tuli avomalli ja hardtop, sekä uusi erikoismalli, nimeltään Sprint. Tämän mallivuoden puolessavälissä Falconin pystyi tilata nyt ensimmäistä kertaa V8:lla, kun käyttöön otettiin Fairlanen 164 hevosvoimaa tuottava, 260-kuutiotuumainen (4,3 l) "Challenger" -moottori. Falcon ei enää ollutkaan niin vaatimaton perusauto kuin millaiseksi se oli alunperin lanseerattu vuonna 1960.

Koeajo 1960

Vuosimallin 1960 Ford Falcon pääsi Tekniikan Maailman 11/1960 koeajoon (sivut 24-29).

Kuusisylinterisen 2364 cm3 rivimoottorin suurin teho on 67 kW /4200 r/min (epätarkka SAE-teho, 91 hv) ja suurin vääntömomentti 187 Nm /2000 r/min (epätarkka SAE-luku, 19,1 kpm). Sylinterin mitat ovat 88,9 × 63,5 mm. Moottori on hiljainen.

Falconissa on neljä ovea ja se on rekisteröity Suomessa kuudelle. Vaihteita on kolme, joista 2. ja 3. synkronoituja. Vaihtaminen tapahtuu rattivaihteella. Ohjaus on kevyt ja tarkka, mutta myös tunnoton ja liian hidas. Ohjauspyörä on iso, 43 cm. Sen kierroksia on 5. Suuntavakavuus on hyvä eikä sivutuuliherkkyyttä esiinny. Soratien "pyykkilaudalla" Falconin perä irtoaa helposti kaarteissa ja soratiellä ajo-ominaisuuksissa on paljonkin toivomisen varaa.

Melutaso on 101,5 km/h nopeudessa (mittarissa "100 km/h") 89 fonia. Vaunu painaa 1140 kiloa.

Kulutus vaihteli TM:n koeajossa 9,5–11,7 litraa /100 km 95-oktaanista bensiiniä, keskimäärin 10,9 l/100 km.

Tekniikan Maailma 11/1960 mittasi Ford Falconin kiihtyvyydeksi 0–50 km/h 6,3 sekuntia, 0–80 km/h 14,1 sekuntia ja 0–100 km/h 21,9 sekuntia. Huippunopeus 137,1 km/h.

Ford Falcon maksoi Suomessa vuonna 1960 1 270 000 markkaa eli 29 210 euroa (v. 2013, kerroin 0,0230). [1]

Toinen sukupolvi (1964 – 1965)

'64 Ford Falcon 2D HT

Falconien suunnittelu uudistui vuonna 1964. Siitä tuli kulmikkaampi, modernimpi, kun Ford tavoitteli nuoria asiakkaita. Falconista ei kuitenkaan ollut nuorisoautoksi, kun Ford toi markkinoille ensimmäisen Mustangin, jonka runko kuitenkin perustui Falconin runkoon. Falconiin sai myös valittua Sprint Package -varustetason, johon kuului 260 V8, jäykempi alusta ja erilainen pakoputkisto, mahdollistaen tottakai tyylikkäämmät äänet. Asiakkaat kuitenkin kallistuivat mieluummin Mustangin puoleen, koska siihen sai samat vaihtoehdot vain vähän Falconia kalliimmalla. Vaikka 289-kuutiotuumainen V8 lisättiin optiolistaan, Falcon Sprint jäi silti Mustangin varjoon. Siitä syystä malli lakkautettiin heti vuoden 1965 jälkeen. Mustangien suosio vähensi Falconien myyntiä selvästi.

Muutokset vuonna 1965 olivat hyvin pieniä, maskia pelkistettiin hieman ja Deluxe-mallien kylkilistat suunniteltiin uudelleen. Kesäkuun lopussa vuonna 1965, avomallisten Falconeiden valmistus lopetettiin.

Optiolistalle lisättiin vielä pehmustettu kojelauta, ohjaustehostin, turvavyöt, tehostetut jarrut, radio, kaukosäätimellä avattava takaluukku ja käsijarrun varoitusvalo.

Vuodesta 1965 eteenpäin Cruise-O-Matic -automaatti oli saatavilla ja turvavyöt olivat jo vakiovaruste.

Kolmas sukupolvi (1966 – 1970)

'68 Ford Falcon 4D Sedan

Falconin ulkoasu uudistui taas vuonna 1966, konepelti oli pitkä ja takapää lyhyt - Mustangien tyyliin. Auto perustui hyvin pitkälti lyhennettyyn Fairlanen pohjalevyyn. Lämmitys-ilmastointijärjestelmästä tuli vakiovaruste. Kuusisylinterisen mallin jarrut olivat 9-tuumaiset ja V8-mallin jarrut puolestaan 10-tuumaiset.

Kaksiovinen hardtop ja avomalli lopetettiin, ja Station Wagon (3D) sekä Ranchero siirrettiin suuremmalle Fairlanen pohjalevylle. '67-vuosimallin Falconia käytettiin Trans-Am -kilpailuluokassa.

Vuonna 1967 turvavöiden muistutusvalo lisättiin. Seuraavana vuonna Falcon sai suorakaiteen muotoiset takavalot. Falconin viimeinen vuosi Pohjois-Amerikan markkinoilla oli 1970, kun niiden myynti päätettiin lakkauttaa. Falcon ei myöskään täyttänyt sen ajan henkilöauton turvallisuusvaatimuksia: Falconeissa ei ollut lukkiutuvaa rattiputkea, mikä oli muissa vuoden 1970 Ford-tuotteissa vakiovaruste.

1970½ Fairlane Falcon

'70 Ford Falcon ½ - Fordin mainos

Vuoden 1970 alussa Fairlanen halvin varustetaso nimettiin Falconiksi. Sitä myytiin nimellä Falcon ½, ja korimalleja oli kolmea erilaista, neliovinen sedan, kaksiovinen sedan ja neliovinen farmari. Vaikka Falconin varsinainen seuraaja, 2-ovinen sedan, nimeltään Ford Maverick tuotiin markkinoille jo varhain vuonna 1969, Fordilla tuli ongelmia Falcon½:n koneistamisen kanssa, kun kyseessä oli vain vähän aikaa valmistettava yksilöllinen 2-ovinen sedan. Kun luksusvarusteiden saatavuus malliin oli rajoitettua, Falconin puolikkaan sai tilattua kaikilla Fairlanen/Torinon moottorivaihtoehdoilla. Niitä oli 250-kuutiotuumaisesta "isolohko"-suorasta kuusisylinterisestä ja 302 V8:sta aina tehokkaaseen 429 Cobra Jet -isolohko-V8:iin (370 hevosvoimaa).

Moottoriurheilu

Amerikkalaiset Ford Falconit eivät ole olleet koskaan moottoriurheilun historiassa suuria tekijöitä. Falconin "ensinäyttäytyminen" moottoriurheilussa tuli vuonna 1964, kun kahdeksan '64 Falcon Sprintiä valmisteltiin Euroopan erästä tunnetuimpaa rallirataa, Monte Carloa varten. Autot olivat varustettu levyjarruilla, 289-kuutiotuumaisilla V8:lla, joissa oli kaksi nelikurkkuista kaasutinta, ja osa korien pelleistä oli korvattu lasikuidulla. Falconit pärjäsivät Monte Carlossa todella hyvin - ruotsalainen Bo Ljungfeldt voitti yli 2,5-litraisten Touring-luokan, ja brittiläiset Anne Hall ja Denise McCluggage sijoittuivat myöskin ensimmäisiksi yli 2,5-litraisten GT-luokassa. Bo Ljungfeldtin voittoautoa ajelutettiin vuonna 2004 La Carrera Panamericanassa.

Myöhemmin Falconeita on käytetty muun muuassa kiihdytysautoina.

Lähteet

  1. Tekniikan Maailma 11/1960

Linkkejä

Katso myös