Chevrolet Corvette (C1)

Kohteesta AutoWiki
Versio hetkellä 11. syyskuuta 2019 kello 09.13 – tehnyt Fuller (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Chevrolet Corvette
(C1)
Chevrolet Corvette 1953.jpg
Valmistaja ja valmistusmaa General Motors Corporation,
Chevrolet-divisioona
Flag of the United States.svg.png USA, Michigan, Flint
Missouri, St. Louis [1]
Valmistusaika 19531962
Luokka Urheiluauto
Kori 2-ovinen roadster
Suunnittelija Harley Earl [2]
Pohjalevy
Moottori R6, V8
Iskutilavuus 235 – 327 cid
(3900 – 5400 cm3)
Teho 150 – 360 hv (SAE)
Voimanvälitys Takaveto
Kiihtyvyys
Huippunopeus
Kulutus
CO2-päästöt g/km
Hintaluokka
Edeltäjä
Seuraaja Chevrolet Corvette (C2)
Saman luokan autoja

Pääartikkeli: Chevrolet Corvette

Ensimmäisen sukupolven Corvette tuli myyntiin mallivuoden 1953 lopulla ja sitä valmistettiin mallivuoden 1962 loppuun, eli kyseisen vuoden heinäkuuhun asti.

Yleistä

Pitääkseen kustannukset kurissa, suunnittelutiimin pääinsinööri Robert F. McLean käytti alustana ja tekniikkana jo olemassaolevia komponentteja, jotka olivat käytössä mallivuosien 1949–54 Chevrolet-henkilöautoissa. Voimalinja ja ohjaamo tuotiin mahdollisimman taakse, jolloin saavutettiin kohtuullisen hyvä, 53%–47% painojakauma.[3] Corvettella oli oma runko, jonka akseliväli on 102 tuumaa (2590 mm.

Corvetten voimanlähteenä toimi sama 235-kuutiotuumainen (3,8 l), kuusisylinterinen "Blue Flame" -rivimoottori, kuin merkin muissakin malleissa. Eroina vakiomoottoriin olivat Corvetten moottorin korkeampi puristussuhde, kolme Carter-sivuimukaasutinta. Kovat venttiilinnostajat tulivat 235-6-moottorin Thrift-King-versiosta ja korkeammalla nostolla oleva nokka-akseli 261-6 "truck"-moottorista. Näillä keinoilla vakiomallin Blue Flamen 136 SAE hv:n teho saatiin nostettua 150 SAE hv:aan. Vaihteistoksi valittiin 2-portainen Powerglide-automaatti.[4]

1953 – 1955

Mallivuosi 1953 oli Corvetten historian ensimmäinen. Koska malli tuli markkinoille mallivuoden lopulla ja valmistettiin puhtaasti käsityönä, kyseiselle vuodelle on kirjattu ainoastaan 300 valmistunutta autoa. Lasikuitukorin laatu sekä osien istuvuus ja viimeistely olivat kaikkea muuta kuin tyydyttävällä tasolla. Muita raportoituja ongelmia olivat vesivuodot ja ovet jotka saattoivat avautua itsekseen kesken ajon. Kiusallisia laatuongelmia korosti seikka, että Corvette oli huomattavan kallis auto. Sen hinta oli n. 3500 USD, kun jykeväkorisen ja "pomminvarman" vakio-Chevroletin hintataso oli luokkaa 1800–2300 USD. Joulukuussa 1953 aloitti toimintansa Missourin St. Louisiin valmistunut uusi autotehdas, jonne Corvetten valmistus siirrettiin.

Tehdas varasi resursseja 10 000 auton vuosituotannolle, mutta vuonna 1954 Corvetteja valmistui ainoastaan 3640 kappaletta. Yhtenä syynä myynnin romahdukselle nähtiin mallin laatuongelmat ja toisena tekniikka, joka ei vastannut ostajien Corvettelle asettamia odotuksia. Mallin pahin kilpailija, Jaguar XK120, peittosi sen sekä kiihtyvyydessä että huippunopeudessa. Koska Chevrolet valmisti vuonna 1954 yli 1 143 000 autoa, kaavailtu 10 000 auton vuosituotantokin olisi toteutuessaan ollut käytännössä nappikauppaa, joten Corvetten jatko näytti vakavasti uhatulta.

Chevrolet esitteli uuden, 195-hevosvoimaisen (SAE) 265-kuutiotuumaisen V8-moottorinsa (4,3 l) vuonna 1955 ja se löysi tiensä myös Corvetten konehuoneeseen. Powerglide pysyi vakiovaihteistona, mutta nyt sen tilalle oli valittavissa myös 3-portainen manuaali. Kuusisylinterinen versio pysyi vielä myyntilistalla, mutta sen jatkeeksi oli edelleen tarjolla ainoastaan Powerglide. V8-moottorisen version sähköjärjestelmä vaihtui 12-volttiseksi, 6-sylinteristen pysyessä aiempaan tapaan 6 voltin järjestelmässä. Muutoksista huolimatta vuonna 1955 saatiin kaupaksi ainoastaan 700 Corvettea, joka on sen huonoin täyden mallivuoden tulos.

Surkeasta myyntilukemasta huolimatta Corvettelle annettiin yhtiön johdon taholta jatkoaikaa. Tärkeimpänä vaikuttajana voidaan tässä pitää kilpa-ajaja- sekä moottoriekspertti Zora Arkus-Duntovia, joka oli tullut Chevroletin palvelukseen nimenomaan Corvetten innoittamana, vuonna 1953. Hän tunnisti mallin piilossa olevan potentiaalin ja sai Chevroletin johdon vakuuttuneeksi siitä, että oikeanlaisella strategialla heillä oli käsissään tulevaisuuden menestysauto. Arkus-Duntovin ensimmäinen liike Corvetten suorituskyvyn parantamiseksi oli edellämainittujen V8-moottorin ja manuaalivaihteiston tuominen Corvetten voimalinjaksi. Arkus-Duntov nimitettiin pääinsinööriksi yhtiön suorituskykyisiä malleja kehittämään perustetun osaston johtoon vuonna 1956 ja hänet nimetään usein Corvetten isäksi, "Father of the Corvette." [6]

1956 – 1957

Mallivuodelle 1956 Corvette sai uutta ilmettä keulan, perän ja kylkien uudella designilla. 265-kuutiotuumainen Turbo-Fire Special V8 sai kaksi 4-kurkkuista kaasutinta ja sen puristusuhde nostettiin 9,25:1:een. Moottorin suurin teho oli nyt 225 hv (SAE) @ 5200 r/min ja suurin vääntö 366 Nm @ 3600 r/min. Rivi-6 ei enää kuulunut Corvetten moottoreihin. 3-portainen manuaali oli nyt vakiovaihteisto ja Powerglide valinnaisvaruste.

Pehmeä katto oli nyt mahdollista saada sähkötoimisena ja uusi optio oli irrotettava kovakatto. Irrotettavien muovisten sivuikkunoiden tilalla oli nyt oikeat veivikäyttöiset lasit, jotka oli myös mahdollista saada sähkötoimisina. Lisävarustelistalta löytyivät radio, lämmityslaite, tuulilasin pesulaite ja lanneturvavyö. Vakiorenkaiden ohella tarjolla myös korkeille nopeuksille tarkoitetut vaihtoehdot.

Mallivuoden 1957 Corvette ei juurikaan poikennut vuotta aiemmasta mallista. Aieminkin urheilullisena mainittu ohjauspyörä oli nyt vaihtunut enemmän ilmaisua vastaavaksi. Aikakaudelle tyypilliseen tapaan se oli kolmipuolainen ja ohutkehäinen. Lisävarustelistalle lisättiin olkaturvavyö.

Konehuoneessa oli tapahtunut sitäkin enemmän. Moottoriksi oli vaihtunut 283-kuutiotuumainen V8 (4,6 l), joka oli tarjolla neljänä eri versiona. Vakiomoottori oli varustettu yhdellä 4-kurkkuisella kaasuttimella ja sen teho oli 220 hv @ 4800 r/min (SAE). Valinnaisina vaihtoehtoina oli tarjolla kahdella 4-kurkkuisella kaasuttimella varustettu versio, jonka teho oli 245 hv @ 5000 r/min (SAE) sekä todellinen uutuus, Ramjet Fuel Injection -polttoaineensuihkutusjärjestelmällä varustettu versio, jonka teho oli 250 hv @ 5000 r/min (SAE). Kaikkein rajuin oli 283 -hevosvoimainen versio, jossa oli polttoaineensuihkutuksen lisäksi 10,5:1-puristussuhde, kilpakäyttöön suunniteltu nokka-akseli sekä tiukemmilla jousilla, dampereilla ja kovilla nostimilla toteutettu venttiilikoneisto. (Vakiomoottorit olivat nyt hydraulisilla nostimilla). Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun massatuotantomoottori antaa tehoa 1 hevosvoiman per kuutiotuuma.

1958 – 1960

Yhdysvaltain liittovaltion tieliikennelain muutos salli tuplavalot mallivuodesta 1958 lähtien ja sellaiset tulivat myös Corvetten keulalle. Takana puskuri, takavalot ja pakoputkien ulostulot saivat uudet muodot. Sisätiloissa kojetaulu muokattiin uuteen uskoon ja mittaristo keskitettiin kuljettajan eteen.

Uusia tehtaan valinnaisvarusteita kisakäyttöä ajatellen olivat tehokkaammat jarrut ja jäykemmän vaimennuksen sisältävä paketti sekä erikoisvanteet.

Moottorina jatkoi 283-kuutiotuumainen V8 (4,6 l), joka oli tarjolla neljänä eri versiona. Joidenkin versioiden tehoa oli nostettu vuotta aiemmasta. Vakiomoottori oli varustettu yhdellä 4-kurkkuisella kaasuttimella ja sen teho oli 230 hv (SAE). Valinnaisina vaihtoehtoina oli tarjolla kahdella 4-kurkkuisella kaasuttimella varustettu versio, jonka teho oli 245 hv (SAE) sekä Ramjet Fuel Injection -polttoaineensuihkutusjärjestelmällä varustettu versio, jonka teho oli 250 hv (SAE). Kisamoottorin tehoksi ilmoitettiin nyt 290 hv (SAE).

Mallivuonna 1959 moottorit pysyivät muuutoin ennallaan, mutta valikoiman yläpäässä olevien kahden Ramjet-moottorin väliin tuli kahdella 4-kurkkuisella kaasuttimella, 9,5:1-puristussuhteella ja mekaanisella venttiilikoneistolla toteutettu versio, jonka teho oli 270 hv (SAE). Uutena valinnaisena vaihteistona tarjolle tuli 4-portainen manuaali. Manuaalivaihteistojen yhteydessä oli mahdollista valita Positraction-kitkalukkoperä, jolle oli tarjolla ueita eri välityssuhteita.

Positraction-perän kanssa oli mahdollista valita jarrut sintratuilla jarruhihnoilla, jarrukilven jäähdytysilmanotolla ja rivoitetuilla rummuilla. Muita kisakäyttöön tarjolla olleita tehdasvarusteita olivat jäykemmät jouset, vaimentimet ja kallistuksenvakaajat sekä nopeampi ohjaus. Kaikki mallit saivat taka-akselilleen pituusuuntaiset tuet, jotka estävät akselin kiertymisen kovissa kiihdytyksissä ja jarrutuksissa. Uudenlaiset vanteiden ja koristekapseleiden aukot tehostivat jarrujen jäähdytystä. Lisävarustelistalle tuli häikäisysuojat kuljettajalle ja matkustajalle. Auton ulkonäössä ei tapahtunut mainittavia muutoksia.

Mallivuodelle 1960 moottorivalikoimaan oli tullut jälleen pieniä muutoksia ja vaihtoehtoja oli viisi. Vakiomoottorina jatkoi edelleen 283-kuutiotuumainen V8 (4,6 l) yhdellä 4-kurkkuisella kaasuttimella ja sen teho oli 230 hv (SAE). Valinnaisina vaihtoehtoina oli tarjolla kahdella 4-kurkkuisella kaasuttimella varustettu versio, jonka teho oli 245 hv (SAE), kahdella 4-kurkkuisella kaasuttimella, 9,5:1-puristussuhteella ja mekaanisella venttiilikoneistolla toteutettu versio, jonka teho oli 270 hv (SAE) sekä kaksi Ramjet Fuel Injection -polttoaineensuihkutusjärjestelmällä varustettua versiota, tehoiltaan 275 ja 315 hv (SAE). Molemmat ruiskumoottorit olivat saaneet uudet alumiiniset sylinterikannet ja puristussuhde oli nostettu 11:1:een. Pienempitehoinen versio oli varustettu hydraulisilla venttiilinnostimilla ja suurempitehoinen kovilla.

Manuaalivaihteisten versioiden kytkinkoppa vaihtui valuraudasta alumiiniseen. Powerglide-automaatin sai nyt ainoastaan kahden pienitehoisimman moottorin yhteyteen. Kolmen suurempitehoisen moottorin yhteydessä oli täysalumiininen jäähdyttimen kenno. Kaikki mallit saivat vakiovarusteekseen taka-akselille kaasuvaimentimet. Uusi kisapuolen valinnaisvaruste oli jäähdyttimen viskotuuletin. Uusia valinnaisvarusteita arkikäyttöön olivat seisontajarrun merkkivalo sekä sisätilan valaistus.

1961 – 1962

Lähteet

  1. About Corvette – National Corvette Museum, Viitattu: 7. syyskuu 2019.
  2. Scott Kolecki: C1 Corvette – “Birth Of A Legend” – The Ultimate Guide, 20. tammikuu 2017. Viitattu: 7. syyskuu 2019.
  3. Tom Falconer: Original Corvette, 1953-62. MotorBooks International. ISBN 9781610591317. Teoksen verkkoversio (viitattu 8. syyskuu 2019).
  4. K. Scott Teeters: 1953 Chevrolet Corvette Blue Flame Six - "Corvette's First Engine" – Super Chevy, 20. helmikuu 2014. Viitattu: 8. syyskuu 2019.
  5. 1954 Chevrolet Corvette "Bubbletop" Roadster – RM Sotheby's, 21. syyskuu 2018. Viitattu: 8. syyskuu 2019.
  6. Zora Arkus-Duntov: The Father of the Corvette – Retromotion, 14. elokuu 2019. Viitattu: 9. syyskuu 2019.