Muokataan sivua Scuderia Ferrari

'''Scuderia Ferrari''' on [[Ferrari]]n kilpailujaos. Ferrarin [[Formula 1]] -tallin virallinen nimi on '''Scuderia Ferrari Marlboro'''. Ensimmäinen F1-kilpailu Ferrarilla ajettiin vuonna [[1950]]. Se on nykyisistä F1-talleista vanhin ja menestynein.

==Historia==

Ferrari oli mukana [[Formula 1]]:sissä alusta alkaen, mutta ensimmäisenä vuonna se ei voinut mitään [[Alfa Romeo]]n mahdille, joka voitti kaikki kisat joihin se osallistui, [[Giuseppe Farina]]n ja [[Juan Manuel Fangio]]n johdolla. Nuori [[Alberto Ascari]] onnistui kuitenkin Ferrarillaan pääsemään silloin tällöin hyville sijoille ja 11 pisteen ansiosta hän pääsi yhteispisteissä viidenneksi heti kolmen Alfa Romeon (Farina, Fangio ja [[Luigi Fagioli]]) sekä [[Talbot-Lago]] kuljettaja [[Louis Rosier]]in taakse.

===1950-luku===
====Nousu huipulle====
Seuraavana vuonna alkoi Scuderia Ferrari päästä askeleen lähemmäksi menestystä, kun [[José Froilán González]] toi Ferrarille sen historian ensimmäisen voiton [[Britannian GP]]:stä [[Britannian Grand Prix 1951|1951]]. Ascari täydensi Ferrarin menestystä voittamalla seuraavat kilpailut, eli [[Saksan Grand Prix 1951|Saksan]] ja [[Italian Grand Prix 1951|Italian GP]]:t samana vuonna. Alfa Romeo kuitenkin voitti kyseisen vuoden mestaruuden, tällä kertaa Fangion avulla, ja kun sillä ei ollut uusiin sääntöihin sopivaa autoa se vetäytyi Formula ykkösistä lähes 30 vuodeksi.

Alfa Romeon päätös vetätyä oli ehkä hyvä, sillä seuraavana vuonna ajettiin kulujen säästämiseksi [[Formula 2]] -autoilla ja Ferrari oli ainoa talli, joka oli rakentanut auton alusta asti uusien sääntöjen mukaisesti. [[Enzo Ferrari]]n suunnittelema [[Ferrari 500]] oli ylivoimainen, sillä [[Piero Taruffi]] ja Ascari voittivat kauden kahdeksasta kilpailusta seitsemän, eli kaikki kilpailut mihin he osallistuivat, poikkeuksena [[Indianapolis 500]], johon osallistui melko lailla vain yhdysvaltalaisia. Taruffi voitti yhden, Ascari kuusi kilpailua ja keräsi 36 MM-pistettä voittaen mestaruuden. Toisiksi tuli myös Ferrarin Farina, joka keräsi 24 pistettä. Taruffi oli kolmas 22 pisteellä.

Seuraavana vuonna ylivoima jatkui ja Ascari hallitsi sarjaa alusta asti. Kauden aikana Ascari voitti myös uskomattomat yhdeksän GP:tä putkeen. Voittoputki alkoi [[22. kesäkuuta]] [[1952]] [[Belgian Grand Prix 1952|Belgian GP]]:stä ja kesti 365 päivän ajan (+ kaksi viikkoa) samaan kisaan asti, kunnes seuraavassa kisassa [[5. heinäkuuta]] [[1953]] järjestetyssä [[Ranskan Grand Prix 1953|Ranskan GP]]:ssä, jonka voittajaksi nousi [[Mike Hawthorn]].

====Fangion ja Hawthornin aikakausi====

50-luvun puolta väliä hallitsi Juan Manuel Fangio. Fangio oli voittanut mestaruuden 1951, 1954-55, joten ei ihme, että Ferrari halusi hänet leiriinsä. [[Formula 1 -kausi 1956|Kyseinen]] [[1956|kausi]] oli Fangiolle hankala, sillä tämä nousi kunnolla taistelemaan mestaruudesta, vasta voitettuaan [[Britannian Grand Prix 1956|Britannian]] ja [[Saksan Grand Prix 1956|Saksan GP]]:t, jotka olivat kauden loppupuolella. Kauden päätöskisassa [[Italian Grand Prix 1956|Italian GP]]:ssä Fangion matka päättyi jo varhain kisassa, mutta hänen tallikaverinsa [[Peter Collins]] lahjoitti autonsa hänelle (mikä ei ole enää sallittua, niin kuin se 50-luvulla oli). Fangio ajoi kisassa toiseksi, ja koska pisteet sääntöjen mukaan jaettiin, saivat Collins ja Fangio molemmat kolme pistettä, normaalin kuuden sijaan ja Fangio oli maailmanmestari. Erikoista sinänsä oli se, että ellei Collins olisi antanut autoaan Fangiolle, olisi tämä itse ollut mestari.

Kun Fangio siirtyi [[1957]] [[Maserati]]lle, missä hän voitti viidennen maailmanmestaruutensa, tarvittiin Ferrarille uusi sankari. Tämän ymmärsi parhaiten brittiläinen Mike Hawthorn. [[Formula 1 -kausi 1958|Kaudella]] [[1958]] Hawthorn vei mestaruuden yhden pisteen erolla toiseen brittiläiseen, [[Vanwall]]illa ajaneeseen [[Stirling Moss]]iin (joka oli jo neljännen kerran peräkkäin MM-sarjassa toinen), vaikka Moss voitti neljä kilpailua Hawthornin yhtä vastaan. Mossin talli Vanwall oli kuitenkin eniten pisteitä kerännyt talli. Moss ei koskaan voittanut F1-sarjan maailmanmestaruutta elämänsä aikana.

===1960-luku===

[[1959]]-[[1960|60]] [[Cooper Car Company|Cooper]] ja [[Jack Brabham]] hallitsivat F1-sarjaa, mutta kun [[1961]] voimaan tulleet uudet säännöt määräsivät moottorien enimmäistilavuudeksi 1500 kuutiosenttiä, oli Ferrari jälleen ainoa, jolla oli vastaus valmiina. Näin saksalainen [[Wolfgang von Trips]] ja amerikkalainen [[Phil Hill]] ajoivat kuin omassa sarjassaan. Ratkaisu tapahtui dramaattisesti Hillin hyväksi Tripsien saatua surmansa Italian GP:ssä kauden toiseksi viimeisessä GP:ssä. Hill voitti mestaruuden yhdellä pisteellä ennen von Tripsiä.

Seuraavaa menestystä saatiin odottaa vuoteen [[1964]] asti, jolloin brittiläinen [[John Surtees]] ajoi maailmanmestariksi vain yhden pisteen enemmän keränneenä kuin maamiehensä [[Graham Hill]]. Surteesista tuli samalla historian ensimmäinen, ja toistaiseksi ainoa henkilö, joka on onnistunut voittamaan maailmanmestaruuden sekä autoilla että moottoripyörillä (Surtees voitti 1950-luvulla yhteensä kaikkiaan seitsemän ratamoottoripyöräilyn kuljettajien maailmanmestaruutta 500- ja 350-kuutioisissa). 

Kun nuori [[Chris Amon]] tuli Ferrarille [[1967]], Ferrarin kurssi kääntyi alamäkeen. 1967 [[Lorenzo Bandini]] kuoli onnettomuudessa Monacossa. Erityisesti auton epäluotettavuus oli ongelmana, ja talli voitti vuosien 1967-[[1969]] aikana vain yhden osakilpailun, jonka vei [[Jacky Ickx]]. Vaikka Amon ei koskaan voittanut Ferrarilla (eikä edes koko urallaan) F1-osakilpailua, oli hän tallinsa "lama-aikana" ehdoton ykköskuljettaja. Amon oli monessa kilpailussa monta kertaa aivan ylivoimaisessa johdossa, mutta tekninen vika pilasi haaveet voitosta lähes joka kerta. Kaudella [[1968]] hän ottikin kolmessa perättäisessä kilpailussa paalupaikan, mutta joka kerta kilpailu päättyi tekniseen vikaan. Muun muassa Kanadan GP:ssä Ferrarin kytkin hajosi Amonin ollessa yli minuutin johdossa toiseksi tulleeseen. Amonin lähdettyä Ferrarilta kauden [[1969]] jälkeen, talli sai käyttöönsä uuden moottorin, josta tuli erittäin menestyksekäs.

===1970-luku===

1970-luvun puoliväli ja loppu oli Ferrarin kulta-aikaa. [[Niki Lauda]]n tuleminen talliin kaudeksi [[Formula 1 -kausi 1974|1974]] oli Ferrarin ensimmäinen askel kohti mestaruuksia, jonka Lauda saavutti tallissa heti seuraavana vuonna, samalla Ferrari voitti valmistajien tittelin. Kaudelle [[Formula 1 -kausi 1976|1976]] Lauda ja hänen tallitoverinsa [[Clay Regazzoni]] olivat jälleen menossa kohti maailmanmestaruutta, kunnes Laudan legendaarinen onnettomuus, Nürburgringin pitkällä yli 22-kilometrisellä radalla sattunut tapaturma oli lähellä viedä hänen henkensä. Auto iskeytyi radan turva-aitoihin niin kovaa, että auto syttyi tuleen. Kuitenkin paikalle sattuneet muut kilpailijat kävivät pelastamassa hänet ja itävaltalainen vietiin kiireesti paikalliseen sairaalaan. 

Pappi oli antanut jo viimeisen voitelun Laudalle, mutta tämä ei antanut periksi, vaan ajoi taas kilpailuissa jo 38 päivää onnettomuuden jälkeen, jolloin häneltä oli jäänyt väliin vain kaksi kilpailua. Paluukilpailussa hän ajoi neljänneksi, mutta keskeytykset kauden loppukilpailuissa nostivat tasaisesti kaudella ajaneen brittiläisen [[Team McLaren|McLaren]]-kuljettaja [[James Hunt]]in lopulta maailmanmestariksi yhden pisteen erolla, vaikka ero oli pahimmillaan 35 pistettä häntä edellä olleeseen Laudaan. Ferrari voitti kuitenkin selvästi valmistajien maailmanmestaruuden, jonka se uusi seuraavana vuonna samalla, kun Lauda voitti toisen maailmanmestaruutensa. Lauda oli pitkään 15 voitollaan Ferrarin kautta aikain menestynein kuljettaja, ennen kuin Michael Schumacher voitti 16. osakilpailunsa Monacon GP:ssä kaudella [[Formula 1 -kausi 1999|1999]] jo neljännellä Ferrari-kaudellaan.

Lauda siirtyi [[Brabham Racing Organisation|Brabham]]ille kauden [[Formula 1 -kausi 1977|1977]] päätteeksi, jolloin Ferrari tarvitsi itselleen uuden lupaavan kuljettajan. Tällaiseksi osoittautui [[kanada]]lainen [[Gilles Villeneuve]]. Villeneuve oli
erittäin nopea kilpailija, jota kitsaaksi osoittautunut [[Enzo Ferrari]]kin tunnusti ihailevansa, vaikka tämä hengenvaarallisen ajotyylinsä takia saattoi rikkoa yhden viikonlopun aikana kaikkiaan jopa seitsemän autoa. Villeneuve nousi legendaksi jo käytännössä vuoden [[Yhdysvaltain Grand Prix 1979|1979 Yhdysvaltain GP]]:n myötä, joiden harjoituksissa hän ajoi sateisessa säässä kaikkiaan 11 sekuntia nopeammin kuin harjoitusten toisiksi nopein. Villeneuven periaatteena oli "kaikki tai ei mitään", mikä tuossa tilanteessa kallistui hänen hyväkseen. 

Samalla kaudella hän taisteli maailmanmestaruudesta tallikaverinsa eteläafrikkalaisen [[Jody Scheckter]]in kanssa. Enzo Ferrari halusi kuitenkin ajattaa ensin Scheckterin maailmanmestariksi ja käski aina tarpeen tulleen antaa Villeneuven päästää Scheckter ohitseen. Villeneuve teki työtä käskettyä. Villeneuven piti voittaa mestaruus seuraavana vuonna, mutta sitä ei tullut hänelle eikä edes Scheckterille, sillä kausi oli erittäin painajaismainen. Ferrari-kuljettajat keräsivät yhteensä vain kahdeksan MM-pistettä, jotka jättivät hallitsevan maailmanmestaritallin vasta 10:nneksi valmistajien taulukossa toiseksi vähiten pisteitä keränneenä tallina. Vain [[Arrows]] jäi pisteitä keränneenä tallina sen taakse neljällä pisteellä. 

Kausi söi koko Scheckterin motivaation täysin ja hän lopetti uransa tuohon kauteen. Ensi kaudeksi silloisten sääntöjen mukaan, jolloin kuljettajien maailmanmestaruuden voittanut talli, ja sitä ennen saman tittelin voittanut talli vaihtoivat numeroita, eli Ferrarin edelliskauden numerot 1 ja 2 siirtyivät silloiselle mestarille [[WilliamsF1|Williamsille]] ja Williamsin silloiset numerot 27 ja 28 Ferrarille. Villeneuve teki n:o 27:stä todellisen legendan.

===1980-luku===

Scheckterin lopetus avasi tallipaikan ranskalaiselle [[Didier Pironi]]lle, josta tuli Villeneuven "arkkivihollinen". Villeneuve voitti kaudella [[Formula 1 -kausi 1981|1981]] Monacon GP:n, mikä nosti kanadalaisen viimeistään nyt tosilegendaksi. Seuraavaksi kaudeksi Villeneuve lähti varmana tavoittamaan mestaruutta, mutta San Marinon GP:ssä Pironi ohitti Villeneuven vastoin Ferrarin käskyä vain maalin loppusuoralla. Villeneuve vannoi, ettei enää koskaan puhuisi Pironille ja sen lupauksen hän myös piti. 

Kauden seuraavan osakilpailun Belgian GP:n aika-ajoissa Villeneuve tavoitteli Pironin kärkiaikaa. Hän kuitenkin ajoi suoraan päin hitaalla kierroksella olleen [[Jochen Mass]]in Marchia päin, jolloin Villeneuven Ferrari heitti valtavat voltit ja kanadalainen lensi ulos ohjaamosta pudoten maahan ja taittaen tappavasti niskansa. Pironi johti kauden edetessä MM-sarjaa vakuuttavasti, mutta kauden 12. kilpailun sumuisissa aika-ajoissa ranskalainen, vastoin muiden toivomuksia lähti ajamaan nopeata kierrosta. Kesken kierroksen Pironi törmäsi edellä olleeseen hitaalla kierroksella olleeseen [[Alain Prost]]iin. 

Tällä kertaa Pironi ei kokenut samanlaista kohtaloa kuin ex-tallikaverinsa Villeneuve, vaan "säästyi pelkillä" jalanmurtumisilla. Pironin kohtalona oli loppukausi sairaalassa. Kuitenkin kauden kolmanneksi viimeisen osakilpailun, Sveitsin GP:n jälkeen [[Keke Rosberg]] nousi sarjan johtoon otettuaan vasta tuossa kisassa kauden ja koko uran avausvoiton. Rosberg voitti lopulta kyseisellä kaudella maailmanmestaruuden. Pironin F1-ura päättyi kauden loputtua, mutta silti Ferrari voitti valmistajien maailmanmestaruuden.

Tuon kauden jälkeen alkoi Ferrarin pitkä kuivakausi, joka kesti käytännössä vuoteen [[Formula 1 -kausi 1996|1996]] asti, jolloin muuan [[Michael Schumacher]] palkattiin talliin. Tuota ennen Ferrari roikkui muiden vanavedessä ja joutui seuraamaan kun McLaren ja Williams dominoivat vuorotellen F1-sarjaa.

===1990-luvun alkupuolisko===

Kaudeksi [[1991]] Ferrarille siirtyi erittäin lupaava Ranskaa edustanut, mutta syntyperältään italialainen [[Jean Alesi]]. Alesi oli vakuuttanut täysin kahtena ensimmäisenä Tyrrell-vuotenaan, jolloin hän oli ajanut muun muassa debyyttikilpailussaan neljänneksi. Alesi ajoi tasaisesti ja saavutti hyviä sijoituksia MM-sarjassa. Uran avausvoitto [[Kanadan Grand Prix 1995|Kanadan GP:ssä 1995]] luokiteltiin usein kaikkien aikojen suosituimmaksi voitoksi. Alesi ajoi voiton nimittäin Gilles Villeneuven legendaariseksi tekemällä numerolla 27 voittoon Villeneuven mukaan nimetyllä radalla. Voitosta huolimatta Alesi ei saanut lisää kilpailuaikaa tallissa, vaan hänen ja silloisen tallikaverinsa [[Gerhard Berger]]in tilalle palkattiin kahtena edellisvuonna maailmanmestaruuden voittanut Saksan Michael Schumacher sekä brittiläinen [[Eddie Irvine]].

===1996–2006: Michael Schumacherin aika===

Schumacherin tultua Ferrarille 1996, hän nousi heti kiistatta tallin ykköskuljettajaksi. Ferrarin epäluotettavuus kuitenkin maksoi maailmanmestaruuden kolmesta kauden voitosta huolimatta. Williamsin [[Damon Hill]] ja edesmenneen Gilles Villeneuven poika [[Jacques Villeneuve]] dominoivat sarjaa. 

Seuraavaksi kaudeksi Hill sai potkut Williamsilta ja siirtyi Arrowsille. Tälle kaudelle Ferrarilla oli valmiina huomattavasti kestävämpi koneisto, mikä näkyi tuloksissa. Kauden viimeiseen kilpailuun lähdettäessä Schumacher johti sarjaa yhdellä pisteellä ennen Villeneuveä, mutta "Schumi" ns. sulki ovensa, jolloin Villeneuve osui Ferrariin. Schumi teki saman Damon Hillille täsmälleen samassa tilanteessa kolme vuotta aiemmin Australian GP:ssä, jossa Schumi varmisti avausmestaruutensa. Tällä kertaa Schumi oli ainoa, joka kärsi tilanteesta, sillä hän joutui keskeyttämään ja kaiken lisäksi hänen kakkossijansa hylättiin MM-sarjassa. Villeneuve ajoi kolmossijallaan maailmanmestariksi. Samassa kilpailussa myös [[Mika Häkkinen]] voitti ensimmäisen kerran urallaan. 

Kaudella [[Formula 1 -kausi 1998|1998]] Schumacher kävi tasaväkistä kamppailua mestaruudesta [[Team McLaren|McLaren]]in [[Mika Häkkinen|Mika Häkkisen]] kanssa ja voitti kauden aikana kuusi kilpailua, mutta kauden viimeisessä kilpailussa Schumacherin auto sammui lähtöruudukkoon ja hän joutui lähtemään viimeiseltä tilalta. Lopulta rengasrikko päätti Schumacherin menon kolmannelta paikalta, jolloin Häkkinen kurvaili mestaruuteen. Kaudella [[Formula 1 -kausi 1999|1999]] Schumacher oli jälleen mestaruustaistossa mukana, kunnes kauden puolivälissä [[Britannian Grand Prix 1999|Britannian GP]]:ssä auton ajauduttua ulos Schumacherin jalka katkesi ja hänen loppukautensa jäi väliin kahta viimeistä kilpailua lukuun ottamatta, joiden aika-ajoissa hän sijoittui paalulle ja auttoi kahdella kakkossijallaan Ferraria merkkimestaruuteen.

Vihdoin kaudella [[Formula 1 -kausi 2000|2000]] Schumacher voitti ensimmäisen mestaruutensa Ferrarin riveissä ja saavutti kauden aikana yhdeksän voittoa. Mestaruuskamppailu Mika Häkkisen kanssa ratkesi vahvaan loppukauteen: Schumacher voitti kauden viimeiset neljä kilpailua ja hän varmisti mestaruutensa jo ennen kauden päättävää osakilpailua. Kaudella [[Formula 1 -kausi 2001|2001]] Schumacher oli ylivoimainen [[Ferrari F2001]] autollaan, kun hän voitti mestaruuden jo kauden viidenneksi viimeisessä kilpailussa [[Unkarin Grand Prix 2001|Unkarin GP]]:ssä, mutta kausi [[Formula 1 -kausi 2002|2002]] oli vieläkin hulppeampi: mestaruus ratkesi jo kauden seitsemänneksi viimeisessä kilpailussa [[Ranskan Grand Prix 2002|Ranskan GP]]:ssä, ja Schumacher voitti peräti 11 kauden 17 kilpailusta. Viides mestaruus tiesi samalla sitä, että hän siirtyi [[Juan Manuel Fangio]]n rinnalle eniten mestaruuksia voittaneena kuljettajana.

Kaudella [[Formula 1 -kausi 2003|2003]] Schumacher joutui käymään jälleen kovan mestaruustaiston, tällä kertaa yhdessä McLarenin [[Kimi Räikkönen|Kimi Räikkösen]] ja [[WilliamsF1|Williams]]in [[Juan Pablo Montoya]]n kanssa. Schumacher voitti kaudella kuusi osakilpailua, ja vaikka mestaruustaisto oli vielä viimeisessä kilpailussa avoin, olivat kilpakumppani Räikkösen mahdollisuudet mestaruuteen lähinnä teoreettiset: Schumacherin ei tarvinnut muuta kuin sijoittua pisteille voittaakseen mestaruuden. Sen hän myös teki sijoittumalla kahdeksanneksi, ja hän voitti kuudennen mestaruutensa kahden pisteen erolla Räikköseen. Kaudella Ferrarin epäiltiin kärsineen [[Bridgestone]]-renkaiden huonommasta nopeudesta kuumilla radoilla, sillä Ferrari näytti ylivoimaiselta kauden alussa, mutta kauden keskivaiheilla ylivoima oli jo tyystin kadonnut. Toisaalta mestaruustaiston ratkaisseessa kauden toiseksi viimeisessä [[Yhdysvaltain Grand Prix 2003|Yhdysvaltain GP]]:ssä Schumacherin nähtiin kuitenkin voittaneen juuri Bridgestone-renkaiden avulla: kilpailun aikana tuli rankkasade ja Bridgestonen tuolloin ylivoimaisina pidetyillä sadekelirenkailla Schumacher ajoi muita selvästi nopeammin ja nousi monta sijoitusta ylöspäin (Schumacher ensin putosi monta sijaa, koska Bridgestonen kuivan kelin renkaat ovat Michelinin renkaita huonommat sateella, mutta saatuaan sadekelirenkaat alle tilanne muuttui dramaattisesti). Lisäksi kaudella muuttui pistejärjestelmä, joka auttoi vastustajia saavuttamaan Schumacherin etumatkan. Vanhalla järjestelmällä hän olisi ollut selkeä mestari suuremmalla piste-erolla.

Seuraava kausi [[Formula 1 -kausi 2004|2004]] oli Schumacherin mestaruuskausista hulppein: hän voitti 13 kauden 18 osakilpailusta ja peräti 12 kauden 13 ensimmäisestä osakilpailusta, eikä muilla kuljettajilla ollut mitään mahdollisuuksia mestaruustaistoon, vaikka tallikaveri [[Rubens Barrichello]]lla oli vielä teoreettiset mahdollisuudet kauden viidenneksi viimeisessä [[Belgian Grand Prix 2004|Belgian GP]]:ssä.

[[Formula 1 -kausi 2005|Kausi 2005]] oli Schumacherille vaikeampi, eikä hän voittanut kuin fiaskoksi muotoutuneen [[Yhdysvaltojen GP 2005|Yhdysvaltojen GP]]:n. MM-pisteissä hän oli kolmantena, keräten 62 pistettä ja jääden mestaruuden voittaneesta [[Renault F1 Team|Renault'n]] [[Fernando Alonso]]sta 71 pistettä.

Kaudelle [[Formula 1 -kausi 2006|2006]] Schumi lähti n:o 5 autossaan. Aiempina kausina saksalaisen tallitoverina toiminut [[Rubens Barrichello]] oli saanut tarpeekseen kakkosviulun soittajan roolista, ja vaihtoi kaudeksi 2006 [[Honda Racing F1 Team|Hondalle]]. Barrichellon korvasi Sauberilta siirtynyt brasilialainen [[Felipe Massa]], jolla oli jo ennestään läheisiä kontakteja Ferrarin johtoon. Kun vielä kaksi osakilpailua on jäljellä Schumi on ehtinyt voittaa [[San Marinon GP 2006|San Marinossa]] (rikkoi aika-ajoissa [[Ayrton Senna]]n paalupaikkaennätyksen 66. paalupaikallaan), [[Euroopan GP 2006|Euroopan GP]]:n, [[Yhdysvaltain GP 2006|Yhdysvalloissa]], [[Ranskan GP 2006|Ranskassa]] (hän otti siellä ennätyksellisen kahdeksannen voiton samalla radalla), [[Saksan GP 2006|Saksassa]], [[Italian GP 2006|Italiassa]], jossa hän samalla ilmoitti lopettavansa uransa kuluvan kauden jälkeen sekä [[Kiinan Grand Prix 2006|Kiinassa]]. Vasta Kiinan voiton jälkeen, hän nousi käytännössä MM-sarjan johtoon, vaikka hänellä on yhtä paljon pisteitä kuin MM-sarjaa kauden ensimmäisestä kilpailusta alkaen MM-sarjaa johtanut Fernando Alonso, sillä hänellä on seitsemän voittoa Alonson kuutta vastaan. [[Japanin GP 2006]] muutti taiston aivan toisenlaiseksi. Schumacher johti kisaa selkeästi, ennen Renault'n [[Fernando Alonso]]a, mutta vähän ennen maalia pamahti Ferrarin moottori ja Schumacher joutui keskeyttämään. Monet ihmettelivät tapausta, sillä Schumacherin auton moottori on virallisesti hajonnut viimeksi noin 6 vuotta sitten. Taistelu MM-tittelistä muuttui radikaalisti, sillä Alonso ajoi kisan voittoon ja nappasti 10 lisäpistettä. Ero oli Schumacheriin jo 10 pistettä, joka tarkoitti sitä että Schumin olisi pitänyt voittaa viimeinen kilpailu, ja Alonson jäädä pisteittä. Kauden viimeisessä kilpailussa polttoaineenpaineen katoaminen pilasi Schumin aika-ajon, ja lähtöruutu kisaan oli vasta kymmenes. Kun kilpailua oli ajettu seitsemän kierrosta, räjähti Schumin takarengas hänen juuri ohitettuaan [[Renault]]'n [[Fisichella]]n. Schumi joutui aloittamaan raivaamisen kohti kärkeä kisan hänniltä, ja onnistui nousemaan aina neljänneksi asti. Kilpailun voitti Schumin tallikaveri [[Felipe Massa]]. Lehdistössä Schumacherin loppukisojen esityksiä katsottiin hyvin suopeasti, vaikka tekniset ja muut ongelmat veivät lopulta mahdollisuuden mestaruuteen.

=== Uusi aikakausi ===
Kun Schumacher lopetti uransa ja tekninen johtaja [[Ross Brawn]] vetäytyi tilapäisesti formuloista, alkoi Ferrarilla uusi aikakausi. Schumin paikan ottanut [[Kimi Räikkönen]] oli kovien paineiden alla astuessaan seitsenkertaisen maailmanmestarin saappaisiin. Sen sijaan toisen kuljettajan [[Felipe Massa]]n oli näytettävä olevansa nopeampi kuin Räikkönen, koska hän ei halunnut tyytyä suomalaisen aisankannattajan rooliin. Monelta taholta ennustettiin, että Ferrari menettäisi iskukykyään johtohahmojen syrjäänastumisen johdosta. Testeissä Ferrari piti kuitenkin kärkivauhtia, ja talli lähtikin ennakkosuosikkina [[Australian Grand Prix|Australian avauskilpailuun]].

Räikkönen voitti kauden avauskilpailun ylivoimaisesti, ja lehdistössä veikkailtiin jo ylivoiman jatkuvan koko kauden. Toisin kuitenkin kävi, muun muassa Ferrari-auton pohjalevyratkaisun kieltämisen sekä tuulitunneliongelmien vuoksi [[McLaren]] otti kauden ensimmäisellä kolmanneksella selvän johtoaseman sekä kuljettajien että tallien MM-pisteissä. Räikkösen kaksi peräkkäistä voittoa kauden keskivaiheilla nostivat hänet takaisin MM-taistoon, vaikka matkaa kärkeen oli pahimmillaan jo 26 pistettä. Räikkönen voitti kauden neljästä viimeisestä osakilpailusta kolme ja saavutti näin kuljettajien mestaruuden yhden pisteen erolla McLaren-kuljettajiin [[Lewis Hamilton]] ja [[Fernando Alonso]]. Ferrari voitti myös valmistajien MM-tittelin.

Tammikuussa [[2008]] tallin johdossa tapahtui jälleen muutoksia. Marraskuussa 2007 ilmoitettiin Jean Todtin siirtyvän pois tallipäällikön paikalta, hänen paikkansa otti [[Stefano Domenicali]]. Myös tekninen johtaja vaihtui, [[Mario Almondo]]n paikan otti [[Aldo Costa]].

Kaudella 2008 Ferrari voitti jälleen valmistajien maailmanmestaruuden, mutta kuljettajien MM-taiston vei McLarenin [[Lewis Hamilton]] vain pisteen erolla [[Felipe Massa]]an.

[[Formula 1 -kausi 2009|Kausi 2009]] alkoi tallilta huonosti Australiassa, sillä Felipe Massa keskeytti kilpailun tekniseen vikaan ja Kimi Räikkönen ajoi autolla seinään ja keskeytti myöhemmin. Hänellä oli myös rengasvaikeuksia. Mutta Bahrainissa aukesi pistetili.

==Kuljettajat==

*[[Alberto Ascari]] (1950&ndash;1954)
*[[Clemente Biondetti]] (1950)
*[[Dorino Serafini]] (1950)
*[[Luigi Villoresi]] (1950&ndash;1953)
*[[Peter Whitehead]] (1950&ndash;1952)
*[[Raymond Sommer]] (1950)
*[[Giuseppe Farina]] (1951&ndash;1955)
*[[José Froilán González]] (1951, 1954&ndash;1955, 1960)
*[[Piero Taruffi]] (1951&ndash;1952, 1954&ndash;1955)
*[[Reg Parnell]] (1951, 1954)
*[[Rudi Fischer]] (1951&ndash;1952)
*[[André Simon]] (1952)
*[[Charles de Tornaco]] (1952&ndash;1953)
*[[Gianfranco Comotti]] (1952)
*[[Hans Stuck]] (1952)
*[[Louis Rosier]] (1952&ndash;1954)
*[[Maurice Trintignant]] (1952, 1954)
*[[Peter Hirt]] (1952&ndash;1953)
*[[Piero Carini]] (1952&ndash;1953)
*[[Roger Laurent]] (1952)
*[[Roy Salvadori]] (1952)
*[[Rudolf Schöller]] (1952)
*[[Jacques Swaters]] (1953&ndash;1954)
*[[Kurt Adolff]] (1953)
*[[Max de Terra]] (1953)
*[[Mike Hawthorn]] (1953&ndash;1955, 1958)
*[[Umberto Maglioli]] (1953&ndash;1955)
*[[Robert Manzon]] (1954)
*[[Eugenio Castellotti]] (1955&ndash;1956)
*[[Harry Schell]] (1955)
*[[Johnny Claes]] (1955)
*[[Paul Frère]] (1955&ndash;1956)
*[[Alfonso de Portago]] (1956&ndash;1957)
*[[André Pilette]] (1956)
*[[Giorgio Scarlatti]] (1956)
*[[Juan Manuel Fangio]] (1956)
*[[Luigi Musso]] (1956, 1958)
*[[Olivier Gendebien]] (1956, 1958&ndash;1959, 1961)
*[[Peter Collins]] (1956&ndash;1958)
*[[Wolfgang von Trips]] (1956, 1958&ndash;1961)
*[[Alejandro de Tomaso]] (1957)
*[[Phil Hill]] (1958&ndash;1962)
*[[Cliff Allison]] (1959&ndash;1960)
*[[Dan Gurney]] (1959)
*[[Jean Behra]] (1959)
*[[Tony Brooks]] (1959)
*[[Richie Ginther]] (1960&ndash;1961)
*[[Willy Mairesse]] (1960&ndash;1963)
*[[Giancarlo Baghetti]] (1961&ndash;1962)
*[[Lorenzo Bandini]] (1961&ndash;1967)
*[[Ricardo Rodríguez]] (1961&ndash;1962)
*[[John Surtees]] (1963&ndash;1966)
*[[Ludovico Scarfiotti]] (1963&ndash;1967)
*[[Pedro Rodríguez]] (1964&ndash;1965, 1969)
*[[Bob Bondurant]] (1965)
*[[Nino Vaccarella]] (1965)
*[[Mike Parkes]] (1966&ndash;1967)
*[[Chris Amon]] (1967&ndash;1969)
*[[Jonathan Williams]] (1967)
*[[Andrea de Adamich]] (1968)
*[[Derek Bell]] (1968)
*[[Jacky Ickx]] (1968, 1970&ndash;1973)
*[[Ernesto Brambilla]] (1969)
*[[Clay Regazzoni]] (1970&ndash;1972, 1974&ndash;1976)
*[[Ignazio Giunti]] (1970)
*[[Mario Andretti]] (1971&ndash;1972, 1982)
*[[Arturo Merzario]] (1972&ndash;1973)
*[[Nanni Galli]] (1972)
*[[Niki Lauda]] (1974&ndash;1977)
*[[Carlos Reutemann]] (1976&ndash;1978)
*[[Gilles Villeneuve]] (1978&ndash;1982)
*[[Jody Scheckter]] (1979&ndash;1980)
*[[Didier Pironi]] (1981&ndash;1982)
*[[Patrick Tambay]] (1982&ndash;1983)
*[[René Arnoux]] (1983&ndash;1985)
*[[Michele Alboreto]] (1984&ndash;1988)
*[[Stefan Johansson]] (1985&ndash;1986)
*[[Gerhard Berger]] (1987&ndash;1989, 1993&ndash;1995)
*[[Nigel Mansell]] (1989&ndash;1990)
*[[Alain Prost]] (1990&ndash;1991)
*[[Gianni Morbidelli]] (1991)
*[[Jean Alesi]] (1991&ndash;1995)
*[[Ivan Capelli]] (1992)
*[[Nicola Larini]] (1992, 1994)
*[[Eddie Irvine]] (1996&ndash;1999)
*[[Michael Schumacher]] (1996&ndash;2006)
*[[Mika Salo]] (1999)
*[[Rubens Barrichello]] (2000&ndash;2005)
*[[Felipe Massa]] (2006&ndash;2013)
*'''[[Kimi Räikkönen]]''' (2007&ndash;)
*'''[[Sebastian Vettel]]''' (2015&ndash;)

(Nykyiset kuljettajat vahvennettuna)

== Suomalaisten saavutukset Ferrari-tallissa ==

=== [[Jyrki Järvilehto]] ===
* Testikuljettajana [[Formula 1 -kausi 1989|kaudella 1989]]

=== [[Mika Salo]] ===
*Kaudet: [[Formula 1 -kausi 1999|1999]]
*Kilpailut: 6
*Voitot: 0
**Palkintopallisijat: 2
**Paras sijoitus: 2.
*Pisteitä: 10

=== [[Kimi Räikkönen]] ===
*Kaudet: [[Formula 1 -kausi 2007|2007]]&ndash;[[Formula 1 -kausi 2009|2009]]...[[Formula 1 -kausi 2014|2014]]&ndash;
*Kilpailut: 35
*Voitot: 8
*Pisteitä: 185
*Maailmanmestari [[2007]]

==Ferrarin moottoria käyttävät Formula 1 -tallit==

Ferrarin moottoria ovat käyttäneet itse Ferrarin lisäksi aikaisemmin [[Minardi]] ([[1991]]), [[Force India]] ([[2008]]), [[Spyker Cars|Spyker F1 Team]] ([[2007]]&ndash;[[2013]]) ja [[Marussia F1]] ([[2014]]); nykyään [[Sauber]], [[Scuderia Toro Rosso|Toro Rosso]] ja [[Haas F1 Team]]. 
{{korjattava/kuvitus}}
{{Wikipedia|Scuderia_Ferrari}}
[[Luokka:Formula 1 -tallit]]