Toyota 1000 pick-up

Kohteesta AutoWiki
(Ohjattu sivulta Toyota Timangi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toyota 1000 Pickup
(KP36 / KP36-D)
Toyota-Publica-Pickup-121.jpg
Valmistaja ja valmistusmaa Toyota Motor Corp.,
Flag of Japan.svg.png Japani, Takaoka plant, (Toyota City),
Ikeda, Osaka,
Hamura, (Tokio) [1]
Valmistusaika 19691988
Luokka Kevyt hyötyajoneuvo
Kori 2-ovinen lava-auto
Suunnittelija
Pohjalevy
Moottori R4
Iskutilavuus 1000 cm3
Teho 33 kW
Voimanvälitys Takaveto
Kiihtyvyys
Huippunopeus 130 km/h
Kulutus
CO2-päästöt g/km
Hintaluokka 9200 € (1976, v. 2016 kerroin)
Edeltäjä
Seuraaja
Saman luokan autoja

Toyota 1000 Pickup on vuosina 1969–1988 valmistettu, Toyota Publica P30 -mallisarjaan kuulunut pieni avolava-auto.

Suomessa[muokkaa]

Mallin yhtenä kohderyhmänä Suomessa olivat vasta ajokortin hankkineet nuoret, joille sitä markkinoitiin moottoripyörää edullisempana vaihtoehtona. Moottoripyörien kiristynyt verotus nosti niiden hinnan jopa korkeammaksi kuin verovapaan pakettiauton ja maahantuoja iski tähän saumaan. Perusversion ohella maahantuoja Korpivaara Oy markkinoi 100 pick-upia kromivanteilla ja teippisarjoilla varustettuna versiona ja markkinoinnissa autolle annettiin raflaava lempinimi "Timangi".[2]

Timangin suosion vuoksi autoverolakia tiukennettiin koskemaan avolava-autoja, joiden lavan pituus on alle 185 cm. Maaliskuun 1976 ja lokakuun 1977 välissä Suomeen tuotiin jopa 2104 Timangi-avolava-autoa. Maahantuonti loppui autoverolain kiristykseen.

Toyota Timangi maksoi Suomessa vuonna 1976 12.850 markkaa eli 9212 euroa (v. 2016, kerroin 0,7169). Lisävarusteena maahantuoja tarjosi 1600 markan hintaista koristepakettia, johon kuuluivat kromivanteet vyörenkain, 2 pisarapeiliä ja koristeraita. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomen halvin henkilöauto 1976 Fiat 126 maksoi 12 960 markkaa (126:n teho on vain 17 kW DIN).

Auto- ja liikennetoimittajat ry piti Toyota Timangin mainontaa 1976 asiattomuudessaan ykkösenä. Moitteita saivat myös Opel Asconan, Peugeotin, Ladan, Datsun Pick-Upin, Polski-Fiatin, Mitsubishin ja Sunbeamin mainonta vuonna 1976. Parhaaksi mainokseksi Auto- ja liikennetoimittajat ry valitsi BMW:n Ergonometrinen kokonaisuus. Kunniamaininnan saivat myös VW:n ja Saabin mainokset. [3].

Sisätilat[muokkaa]

Timangi rekisteröitiin vain kahdelle. Ohjaamo on niin ahdas, että sinne ei kahden ihmisen lisäksi mahdu kunnolla edes yhtä laukkua. Ajoasento on 180-senttisellä vino ja jalat ovat hieman koukussa. Etuistuinten tilat riittävät kahdelle lähinnä 160-senttiselle. Istuinten verhoilu on hiostavaa muovia.

Timangi on meluisa auto. Yli 70 km/h nopeudessa voimansiirron äänet ovat häiritsevän korkeita.

Tekniikka[muokkaa]

Moottori on pieni 4-sylinterinen 993 cm³ rivimoottori. Sylinterin mitat ovat 72 × 61 mm. Eurooppaan tuodun version suurin teho oli 33 kilowattia DIN (45 hv) / 6000 r/min ja suurin vääntömomentti 77 Nm / 4000 r/min.

Edessä ja takana on rumpujarrut. Ohjaus on kuulamutterityyppinen.

Ajo-ominaisuudet[muokkaa]

Takana on jäykkä taka-akseli ja sen tukena pitkittäiset lehtijouset. Jousitus on kova, koska auto on suunniteltu kantamaan kuormaa lavalla. Etupään iskunvaimennus toimii liian heikosti. Ajo-ominaisuudet ovat pikkuautoille tyypilliset, suuntavakavuus on suhteellisen hyvä pikkuautoksi. Timangin huippunopeus on 130 km/h, mutta Suomessa sen ajoneuvokohtainen nopeusrajoitus oli sama kuin pakettiautoilla eli 80 km/h. Takana on tätä osoittava 80-lätkä.

Lavan pituus on 1535 mm ja leveys 1250 mm. Auto painaa 740 kiloa, kantavuus on 560 kiloa. Kääntöympyrä on vain 9 metriä. Maavara on 170 mm ja polttoainesäiliö 30 litraa.

Kulutus on pieni, noin 6-8 litraa /100 km 96-oktaanista bensiiniä.

Mitat[muokkaa]

Pituus 3865 mm
Leveys 1490 mm
Korkeus 1395 mm
Akseliväli 2280 mm
Raideleveys (e / t) 1235 mm/1245 mm
Omapaino 740 kg

Lähteet[muokkaa]

  • Tekniikan Maailma 16/1976, sivut 136-138
  • Mobilisti 8/2011
  1. Publica Pickup – TMC Vehicle Lineup, Viitattu: 15. kesäkuu 2021.
  2. Päivän museoauto: Tämä auto oli niin suosittu, että sen myynti piti kieltää! – Autotoday, Viitattu: 15. kesäkuu 2021.
  3. Tekniikan Maailma 2/1977, s. 96