Buick Electra 2. sukupolvi

Buick Electra Buick Electra 225

Valmistaja ja valmistusmaa	General Motors, South Gate, Kalifornia, USA Wilmington, Delaware, USA Atlanta, Georgia, USA Kansas City, Kansas, USA Framingham, Massachusetts, USA Flint, Michigan, USA Linden, New Jersey, USA Arlington, Texas, USA
Valmistusaika	1961 – 1964
Luokka	Full-size
Kori	4-ovinen Riviera Sedan 4-ovinen Hardtop 4-ovinen Sedan 2-ovinen Hardtop 2-ovinen Convertible
Moottori	401 cid "Wildcat 445" V8
Voimanvälitys	2-portainen Turbine Drive automaattivaihteisto 3-portainen Super Turbine 400 automaattivaihteisto etumoottori, takaveto
Edeltäjä	Buick Electra 1. sukupolvi
Seuraaja	Buick Electra 3. sukupolvi
Saman luokan autoja	Cadillac Eldorado Cadillac Sixty Special Cadillac DeVille Cadillac Series 62 Oldsmobile 98

Pääartikkeli: Buick Electra

Sisällysluettelo

1 1961
2 1962
3 1963
4 1964
5 Mitat
6 Aiheesta muualla
- 6.1 1961
- 6.2 1962
- 6.3 1963
- 6.4 1964
7 Lähteet

1961[muokkaa]

Mallivuodelle 1961 Electra, muiden Buick-mallien tavoin oli kokenut huomattavan muodonmuutoksen. Dramaattisista Delta-peräevistä ei ollut enää jälkeäkään eikä korin muotoilussa muutenkaan ollut jäljellä juuri mitään, mikä viittaisi edeltäneeseen 1. sukupolven korimalliin. 1960-luvun suoralinjainen muotoilu teki varovaista tuloaan, mutta avaruusraketit ja suihkuhävittäjät ovat edelleen läsnä, sillä etenkin Buickien sivuprofiili oli todella liukkaan näköinen. Electra-mallisarjan ulkoisiin tunnuksiin kuuluivat neljä kappaletta VentiPorts-koristeita, lokasuojan kaarien koristelistat sekä kiiltävä helmalista. Electra 225-malleissa on helmalista myös takapyörän aukon ja puskurin välissä. Mallitunnus oli etulokasuojan etureunassa. Electra-mallistoon oli saatavilla kaksivärimaalaus, jolloin auton katto ja peräpeili olivat korin kontrastivärejä. Sisutusmateriaaleina oli korkealuokkaisen kudotun kankaan ja vinyylin yhdistelmiä tai nahkaa, ovien kiilto-osilla korostetteuina. Lattiamatot olivat ylellistä, pitkänukkaista laatua.

Electran vakiovarusteisiin kuuluivat: Turbine Drive-automaattivaihteisto, Easy Power Steering -ohjaustehostin, jarrutehostin, edessä jäähdytysrivoilla varustetut alumiinirummut, tuulilasin pesulaite ja kaksinopeuksiset pyyhkijät, Mirromagic-mittaristo, täysvirtausöljynsuodatin, automaattinen hansikaslokeron- ja tavaratilan valo, sähkökello, Custom Padded -istuintoppaus, Deluxe ohjauspyörä ja koristekapselit, osamatkamittari, savukkeensytytin, kaksi häikäisysuojaa, StepOn-pysäköintijarru ja Magic Mirror -maalipinta.

Electra 225:n varustukseen kuuluivat edellisten lisäksi vielä: peruutusvalot, häikäisemätön taustapeili, pysäköintijarrun merkkivalo, Safety Buzzer joka varoitti, jos ylitit siihen raja-arvoksi asettamasi nopeuden, jalkatilojen valaistus, sähkösäätöinen 2-way etuistuin tai erillisistuimet (convertible), Super Deluxe koristekapselit, sähkökäyttöiset ikkunannostimet.

Lisävarustelistalta saattoi vielä valita mm. seuraavat varusteet: 4-way tai 6-way sähkösäätöiset istuimet, Sonomatic-radio, hämärän tullen ajovalot automaattisesti päällekytkevä Twilight Sentinel, automaattisesti kaukovaloilta lähivaloille vaihtava Guide-Matic, ilmastointi, lämmitys, Positive Traction tasauspyörästön kitkalukko ja vuoden 1961 uutuutena alipainetoiminen tavaratilan kannen lukko, joka voitiin avata sisältä käsin, hansikaslokerossa sijainneella katkaisijalla.

1962[muokkaa]

Mallivuodelle 1962 Electran design sai etenkin keulan osalta stilisoidummat linjat. Sivuprofiilin keihäänkärki oli vaihtunut rauhallisempiin muotoihin samalla, kun ajovalot olivat siirtyneet aivan korin ulkokulmiin. Takaosan design oli jatkumoa edeltäneenä vuonna esitellylle. Sisätilojen suurin muutos, uuden kojelaudan lisäksi oli Buickin esittelemä Advanced Thrust -design, joka oli siirtänyt voimalinjaa edemmäs ja alemmas. Näin matkustamossa etenkin etuistuimen keskipaikalla matkustusmukavuus oli lisääntynyt huomattavasti.

Electra oli pudotettu pois mallivalikoimasta ja jäljellä oli nyt Electra 225. Varustelista vakio- ja lisävarusteiden osalta oli edeltäneen vuoden kaltainen. Uusina ominaisuuksina ovipaneeleiden alareunan nukkamattoverhous, joka täsmäsi lattiamaton kanssa sekä etuistuimen alastaitettava kyynärnoja. Convertibleen ja Sport Coupehen optiona saatavien erillisistuinten väliin oli saatavilla kyynärnoja-tavarakotelo. Electra 225:n vakiorengaskoko oli 6.00" x 15" mutta optiona oli saatavilla koko 8.00" x 15".

1963[muokkaa]

Mallivuoden 1963 muutokset tapahtuivat nyt näkyvämmin Electra 225:n takaosassa, keulan designin ollessa jatkumoa vuotta aiemmin esitellylle. Korin sivuprofiilia ja takaosaa hallitsivat kulmikkaat, pystyt peräevät, jotka antoivat Buickin top-of the-line -mallille raskaat mutta samalla arvokkaat piirteet. Peräeviin oli sijoitettu pystyyn peruutusvalot, jotka olivat nyt vakiovaruste kaikissa Electra 225 -malleissa. Hardtop-malleja ei enää kuvattu nimellä "Riviera", koska se oli nyt Buickin personal-luxury -segmenttiin suunnitellun uuden mallin nimi. Vakio- ja lisävarustelista on muuten edellisten vuosien kaltainen, mutta uusina lisävarusteina oli mahdollista valita: Uusi 7-asentoinen pystysuunnassa säätyvä ohjauspyörä, Electro-Cruise -vakionopeussäädin, etunurkkien kulmavalot ja sähkötoiminen, kuljettajan ovesta toimiva ovien keskuslukitus. Ilmastointilaitteen toimintaa oli parannettu siten, että siihen voitiin sekoittaa lämmintä ilmaa. Lisäksi se oli varustettu imuilman suodatusjärjestelmällä, joka poisti jopa 98 % ilman epäpuhtauksista.

1964[muokkaa]

Vuosikymmenen puolivälin lähestyessä, Buickin kallein ja ylellisin malli oli jo melko kaukana yhtiön brändiin aina kuuluneista urheilullisista juurista ja Electra 225:sta oli tullut konservatiivisille ostajille suunnattu ylellisyystuote. Electra 225:n suuntaus oli kääntynyt kohti virallisempaa edustusautosegmenttiä sen jälkeen, kun vuonna 1963 omaksi mallisarjakseen nostettu Wildcat oli ottanut paikkansa täysikokoisena muskeliautona. Toisaalta uudet valinnaiset moottorit ruudittivat vuoden 1964 Electra 225 -mallejakin perinteiseen, Buickille ominaiseen tapaan. Keulan ilme oli muotoiltu todella kliiniksi ja rauhalliseksi, peräpäässä takavalot olivat siirtyneet peräeviin. Takalokasuojien pyöränaukot olivat saaneet lisähelmat eli fender skirtit. 2-portainen Turbine Drive automaattivaihteisto vaihtui vuodelle 1964 3-portaiseen Super Turbine 400 automaattivaihteistoon. Perusvarustelu oli aiempien vuosien mukainen ja siten melko kattava, lisävarustelistalle oli tullut turvallisuutta ja käyttömukavuutta lisäävinä optioina kuljettajan ulkopeilin kaukosäätö ja lanneturvavyöt.

Moottorivaihtoehdot 1964

Vakiomoottori	Teho (SAE brutto)	Vääntö	Puristussuhde	Kaasutin
Wildcat 445 401 cid V8	325 hv @ 4400 r/min	603 Nm @ 2800 r/min	10,25 : 1	4-kurkkuinen
	Valinnaiset moottorit lisämaksusta
Wildcat 465 425 cid V8	340 hv	630 Nm @ 2800 r/min	10,25 : 1	4-kurkkuinen
Super Wildcat 425 cid V8	360 hv	630 Nm @ 2800 r/min	10,25 : 1	2 x 4-kurkkuinen

Mitat[muokkaa]

Akseliväli	3200 mm (126,0 in)
Pituus	1961: 5568 mm (219,2 in) 1962: 5591 mm (220,1 in) 1963: 5631 mm (221,7 in) 1964: 5659 mm (222,8 in)
Leveys	1981 mm (78,0 in)
Korkeus	1961: 1450 mm (57,1 in) 1962 – 64: 1461 mm (57,5 in)
Tyhjäpaino	2000 – 2100 kg (4300 – 4600 lb)
Pohjalevy	GM C-kori
Muotoilija	Bill Mitchell